Paikalliset

Tornimäen kuntoportaat alkavat valmistua – käyttöön ne otetaan talven väistyessä

Kunta aikooo järjestää avajaisjuhlat.

Kuntoportaissa on ala- ja ylätasanteen välissä kolme tasannetta, joissa voi levähtää. Portaat eivät ole vielä täysin valmiit, eivätkä näin ollen käytössä. Portailla ei niiden valmistumisen jälkeenkään tule olemaan talvikunnossapitoa.

riitta ketola

Klaukkalan Tornimäen kuntoportaat ovat jo varsin valmiin näköiset. Kunnallistekniikan päällikkö Jyrki Meronen kertoo, että ne eivät ole vielä täysin valmiit, mutta rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti.

– Täytyy vielä katsoa, että saamme portaat turvalliseen kuntoon, ennen kuin voimme avata ne.

Portaiden tavoitevalmistumisaika on alunperin määritelty helmikuuksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että niitä voitaisiin käyttää jo silloin. Meronen muistuttaa, että vaikka kaikki olisikin helmikuuussa valmiina, portaiden käyttöönotto riippuu keliolosuhteista. Kelit vaikuttavat myös viimeistelytöiden loppuun saattamiseen.

– Sinne asennetaan vielä muun muassa valaistus.

Meronen painottaa, että kaikki työt on tarkoitus saada tehtyä täysin valmiiksi ennen kuntoportaiden avaamista.

– Emme halua, että ne ovat osin käytössä ja sitten tehdään valaistus, vaan kaikki tulisi kerralla kuntoon.

Avajaiset tulevat olemaan joskus keväämmällä, sillä lumiset portaat voivat olla jopa vaaralliset.

– Portailla ei tule jatkossakaan olemaan talvikunnossapitoa.

Jyrki Meronen muistuttaa, että kun kuntoportaiden rakentaminen on vielä kesken, niiden ympäristössä on kyse työmaa-alueesta, jonne ei saa mennä.

Kuntoportaat kiinnostavat asukkaita ja sen vuoksi kunnassa onkin suunniteltu virallisten avajaisten järjestämistä, kun kaikki on saatu valmiiksi.

– Tämä on hieno hanke, josta kuntalaiset varmasti tykkäävät.

Aiotko käyttää Tornimäen kuntoportaita?

Kyllä
91% (192 ääntä)
Ei
9% (18 ääntä)
Ääniä yhteensä: 210

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tornimäkeen uusi parkkipaikka kuntoportaita varten9.12.2018 06.50
Klaukkalan kuntoportaiden rakennustyöt täydessä vauhdissa – "Rahan pitäisi riittä jos yllätyksiä ei tule"25.10.2018 06.30
Kuntoportaat toteutetaan suorahankintana – työt tulisi aloittaa 31.10. mennessä10.9.2018 10.05
Klaukkalan kuntoportaat ovat yhä vailla urakoitsijaa – "Seuraavat viikot ratkaisevat"28.8.2018 06.30
Kuntoportaille ei ole löytynyt urakoitsijaa – kukaan ei tehnyt tarjousta27.6.2018 06.30
Kuntoportaille etsitään nyt rahoittajia – "keskustellaan eri mahdollisuuksista olla mukana"21.2.2018 10.15
Kuva: Klaukkalan kuntoportaille tulossa 337 askelmaa – nimi pohjautuu Aleksis Kiven tuotantoon3.1.2018 06.30
Klaukkalan kuntoportaisiin haeskellaan Nurmijärvi-aiheisia täkyjä 28.9.2017 09.30
Klaukkalan kuntoportaille tiedossa jo paikka – kunnan kannanottoa odotetaan9.11.2016 07.05
Kuvat: Kuntoportaat valmistuivat Paloheinään etuajassa – 254 askelmaa nyt käytössä27.9.2017 11.28

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat