Paikalliset

Ministeri Nurmijärven vierailullaan: ”Kannattaa käydä läpi rakentamisen säätelyä”

Ministeri rohkaisi Nurmijärveä käyttämään paikallista päätösvaltaa.

Klaukkalalaisella Martti Alatalolla oli kysyttävää ministeri Kimmo Tiilikaiselta muun muassa metsäasioista. Nurmijärven Keskustan järjestämä ministerivierailu keräsi valtuustosaliin runsaasti yleisöä.

Paula Huhtala

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.)viihtyi keskustelemassa nurmijärveläisten kanssa kaksi tuntia viime tiistai-iltana valtuustosalissa. Keskustelun aiheet liittyivät ministerin toimialaan.

Tiilikainen kertasi muun muassa Klaukkalan ohikulkutien eli kehätien syntyvaiheita. Rahat juuri käynnistyneeseen tiehankkeeseen saatiin liikenne- ja viestintäministeriön korjausvelkapaketista, joka varattiin parantamaan liikenneväyliä ja purkamaan liikenteellisiä pullonkauloja.

Hallitus on viime vuosina purkanut vuosien aikana syntynyttä sääntelyä rankalla kädellä. Päätösvaltaa on luovutettu lähemmäksi ihmisiä. Esimerkiksi kuntien valtaa kaavoituksessa on lisätty supistamalla ely-keskusten valtaa.

Ministerin mukaan mikään kunnissa ei kuitenkaan muutu, ennen kuin ne käyvät omat säännöksensä, kuten rakennusjärjestyksen, ja uudistavat niitä lain sallimissa puitteissa. Vasta sen jälkeen lisääntynyttä paikallista päätösvaltaa voidaan hyödyntää.

Emätila-tarkastelu ei ole pakollinen.

– Täällä Nurmijärvelläkin teidän kannattaa käydä läpi rakentamisen säätelyä ja katsoa, onko jossakin vielä vapauttamisen varaa. Esimerkiksi emätilatarkastelu ei ole pakollinen. Päätösvaltaa on laissa annettu paikallisille. Käyttäkää sitä ja tehkää kuten parhaaksi näette! Sitä on demokratia, sanoi Tiilikainen.

Tiilikainen onnitteli Nurmijärveä siitä, että kunnan kaukolämpötuotanto on kokonaan uusiutuvaa. Hänen mukaansa pienissä taajamissa ja haja-asutusalueilla on helpointa muuttaa lämmitysjärjestelmä uusiutuvalle energialle.

Onko rakentamisen sääntely liian tiukkaa Nurmijärvellä?

Kyllä
81% (43 ääntä)
Ei
19% (10 ääntä)
Ääniä yhteensä: 53

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri vierailee Nurmijärvellä14.1.2019 06.45
Asuntoministeri Tiilikaisen ehdotus vuokrahintojen hillitsemiseksi: Asumistuen neliöleikkuri takaisin25.2.2017 12.32

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat