Paikallisurheilu

KHT:lle lohkovoitto ja paikka nousukarsintaan

JÄÄKIEKKO Voitto Karhu-Kissoista dramaattisten vaiheiden jälkeen 8-6.

Kurra Hockey Teamin ja Karhu-Kissojen välinen ottelu muodostui jännittäväksi trilleriksi.

Harri Lepolahti

Kurra Hockey Team saavutti viikonloppuna ensimmäisen tavoitteensa matkalla sarjanousuun. Voitto Karhu-Kissoista toi mukanaan paitsi kolmosdivisioonan lohkomestaruuden, myös paikan nousukarsintaan.

Ratkaisu tapahtui hyvissä ajoin, sillä runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta.

Klaukkalassa pelatussa ottelussa Karhu-Kissat ei päästänyt kotijoukkuetta helpolla. Ennakkoveikkausten perusteella KHT:n uskottiin ottavan pisteet vaikeuksitta. Toisin kuitenkin kävi ja ottelusta muodostui huikea jännitysnäytelmä.

Ensimmäisessä erässä maalinteon aloitti kotijoukkue Samuli Sorsan kahdella osumalla. Tämän jälkeen pelin suunta muuttui täysin.

Karhu-Kissat kuroi ottelun ensin tasoihin ja siirtyi vielä johtoon ennen ensimmäistä erätaukoa. Tauolle lähdettiin lukemissa 2-3.

Toinen erä ei alkanut KHT:n kannalta yhtään paremmissa merkeissä.

Karhu-Kissat jatkoi painostusta ja toisen erän puoleen väliin mennessä vieraat onnistuivat lisäämään johtoa vielä kahdella maalilla.

Runsaslukuinen kotiyleisö oli ihmeissään ottelun saamassa käänteestä, mutta jaksoi edelleen kannustaa omiaan. Toisen erän lopussa KHT:n Jere Näsman laukoi toiveita herättävän kavennusmaalin ja toiselle erätauolle mentiin lukemissa 3-5.

Kolmannesta erästä muodostui uskomaton trilleri. KHT ei ollut tällä kaudella hävinnyt kertaakaan kotona, eikä aikonut tehdä sitä nytkään.

Heti kolmannen erän alussa Henri Mämmi raivasi tiensä ohi puolustuksen ja iski kavennuksen lukemiin 4-5. Kohta perään Samu Tuomisto huudatti kotiyleisö tasoitusmaalilla laukoen tilanteeksi 5-5.

Kotijoukkue oli koonnut rivinsä ja uhkui voitontahtoa.

Erän puolivälissä Karhu-Kissat pääsi pelaamaan ylivoimalla, eikä jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Vieraat olivat taas maalin johdossa.

KHT ei antanut edelleenkään periksi. Joukkue halusi lohkovoiton ja sen myötä karsintapaikan. Ratkaisijoiksi nousivat ensin Jere Näsman tasoituksellaan ajassa 48:48 ja sen jälkeen Samuli Sorsa laukomalla voittomaalin minuutti ennen ottelun loppua. Kotiyleisön riemulla ei ollut rajoja.

Karhu-Kissat yritti vielä viimeisellä minuutilla vimmatusti tasoitusta ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla.

Vierasjoukkueen ottama riski päättyi kuitenkin siihen, että KHT:n Roope Aaltonen sijoitti kiekon varmasti tyhjään maaliin neljä sekuntia ennen summerin soimista. Loppunumeroiksi jäivät 8-6 ja juhlat saattoivat alkaa.

Lohkovoitto jo saavutettu

Runkosarjassa on kaksi kierrosta jäljellä. Sijoituksen kannalta ottelut ovat KHT:lle merkityksettömiä, sillä lohkovoitto on jo saavutettu. Joukkueella on viiden pisteen johto toisena tulevaan joukkueeseen.

KHT kohtaa seuraavaksi kotona HC Ludwigin, joka on tällä kaudella ainoana joukkueena onnistunut voittamaan KHT:n.

Klaukkalassa nähdäänkin viikonloppuna varmasti tiukka kamppailu.

Ludwigilla on vielä mahdollisuus toiseen nousukarsintapaikkaan ja KHT haluaa kuitata vierastappion sekä pysyä tällä kaudella voittamattomana kotihallissa.

KHT-HC Ludwig Klaukkalan jäähallissa lauantaina 16.2. klo 19.50.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

KHT on nyt sarjan kuumin joukkue – täydet pisteet Riihimäeltä5.2.2019 15.05
KHT vahvisti asemaansa sarjajohdossa – 15 ottelusta tullut vain yksi häviö29.1.2019 19.00
KHT palasi tauolta tositoimiin – piste ja sarjajohto Nurmijärvelle9.1.2019 20.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat