Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Suomalaiset palaavat talvilomalta janoisina – tätä juomaa vedetään naamariin heti lentokentällä, päälle salmiakkia

Rentouduitko lomalla vai tulitko kotiin rentoutumaan lomalta? Lentokentän kioskeilla myydään päivittäin satoja kuppeja kahveja kotiin palaaville suomalaisille.

JOHANNA ERJONSALO

Suomalaiset hakevat lomamatkoilta ruokaelämyksiä, mutta moni palaa silti reissulta nälkäisenä.

Supisuomalaisiin herkkuihin voi iskeä ikävä lyhyenkin matkan päätteeksi. Ilmiö on huomattu muun muassa Helsinki-Vantaan lentokentän R-kioskilla.

Kotiin palaavat suomalaiset hamstraavat kioskilta mukaan kahvia, täytettyä ruisleipää ja salmiakkia.

– Kahvin myynti on yllättänyt itsenikin. Myymme päivittäin noin 500 kuppia kahvia. Moni matkalta palaava suomalainen suuntaa ensimmäisenä kioskillemme, ja kertoo, kuinka on kaivannut eniten juuri suomalaista kahvia, vuodesta 2014 lentoasemalla toiminut R-kauppias Terhi Järvelä kertoo tiedotteessa.

Ulkomaalaiset matkustajat puolestaan hankkivat eniten matkalippuja, puhelinliittymiä ja välipaloja, kuten täytettyjä leipiä ja pähkinöitä. Kauppiaan mukaan yllättävänä voi pitää, että moni turisti hankkii usein myös matkamuistonsa jo maahan saapuessaan.

– Olemme aika monelle ulkomaalaiselle ensimmäinen kontakti Suomeen ja tiimillemme on tärkeää, että annamme maastamme positiivisen alkuvaikutelman, Järvelä pohtii.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hei lomalainen! Täältä löytyvät Helsingin ja Tallinnan mainiot kaupunkiluontokohteet18.2.2019 20.43

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat