Paikalliset

Järvimaan alueen tonttien suosio yllätti kunnan – jakotavasta tehtiin hallintokantelu

Kunnanviraston ovella jonottaneet ohittivat sähköiset hakemukset, joista ensimmäinen tuli 43 sekuntia hakuajan alkamisen jälkeen.

Järvimaan 15 omakotitonttia menivät kaupaksi jo ensimmäisen päivän aikana. Kunnassa ei oltu varauduttu näin kovaan suosioon. Kuvituskuva.

Arkisto/Jesse Mäntysalo

Nurmijärven kunta julisti tammikuussa haettavaksi 15 omakotitonttia Järvimaan alueelta Klaukkalasta. Haku alkoi 21.1. kello 8.

Kuusi hakijaa tuli kunnanvirastolle paperisten hakemusten kanssa odottamaan ovien avautumista. Kahdeksalta heidät päästettiin sisään ja hakemukset kirjattiin saapuneeksi sekunnin välein.

Sähköisistä hakemuksista ensimmäinen saapui 43 sekuntia hakuajan alkamisesta. Hakemusta pääsi täyttämään vasta tasan kahdeksalta.

Ensimmäisenä sähköisen hakemuksen läpi saanut henkilö jäi ilman haluamaansa tonttia. Hän teki asiasta hallintokantelun elinvoimalautakunnalle, sillä hän koki, että hakukanavat ovat olleet epätasa-arvoisia ja keskeisissä ohjeissa oli ollut virheellinen suositus sähköisen kanavan osalta.

– Toteutetulla tavalla kaikki 15 tonttia olisi ehditty jakaa perinteistä kirjallista hakukanavaa käyttäen jopa kolmeen kertaan ennen kuin nopeinkaan sähköinen hakemus olisi ehtinyt perille.

Hakijan mielestä hakumenettely tulisi uusia tai järjestää ainakin virallinen arvonta niistä tonteista, joihin tuli useita hakemuksia.

Elinvoimalautakunta hylkäsi hallintokantelun.

Kaiken kaikkiaan sähköisiä hakemuksia Järvimaan alueesta tuli kuntaan ensimmäisen päivän aikana 38 kappaletta ja paperisena kuusi.

Hakemus olisi ollut mahdollista lähettää myös postin kautta, mutta yksikään ei tätä tapaa käyttänyt.

Kantelun tekijä toteaa, että elinvoimalautakunnan esityslistassa on ollut merkittäviä virheitä, jotka ovat saattaneet harhaanjohtaa lautakunnan jäseniä päätöksessään. Kantelija viittasi valituksessaan netissä tammikuussa olleisiin ohjeisiin, joissa oli viittaus tonttien jatkuvan haun ohjeisiin ja siinä sähköinen hakemus oli alleviivattuna.

Elinvoimalautakunta kuittasi väitteen toteamalla, että ohjeita on tulkittu erheellisesti. Kunnan mukaan kaikki hakutavat olivat tasavertaisia.

Kantelun tekijä kritisoi myös sitä, että kunnanvirastolle oli järjestetty lisää henkilökuntaa ottamaan paperiset hakemukset vastaan ja vastaanotto kirjattiin tapahtuneeksi sekunnin välein.

Maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala kertoo, että paperiset hakemuslomakkeet kirjattiin saapuneeksi kunnan asiakaspalvelupisteessä. Osa hakijoista oli saapunut jonottamaan hakemuksen jättämistä viraston ulko-ovelle useita tunteja ennen tonttihaun alkamista.

– Ensimmäiset lomakehakemukset ovat saapuneet lähes saman aikaisesti, mutta niille kirjattiin lyhyt aikaero jonotusjärjestyksen mukaisesti.

Elokuussa 2018 laaditussa hakuohjeistuksessa on vielä tällä hetkelläkin alleviivattuna sähköinen haku. Kujalan mukaan se ei ole missään vaiheessa tarkoittanut, että se olisi ensisijainen hakutapa, vaan pelkästään yksi vaihtoehto jatkuvassa tonttihaussa.

– Ohje pitää sisällään yleispätevät luovutusehdot. Erillisessä Järvimaan tonttihaun ohjeessa oli mainittu sähköinen- sekä paperilomakehaku. Kumpikaan ei ollut ensisijainen. Ohjeessa myös opastettiin hakemaan useampaa tonttivaihtoehtoa, jotta asiakkaalla säilyisi mahdollisuus tontin saamiseen alueelta.

Suosituimmissa tapauksissa voisi olla hyvä miettiä esimerkiksi arvontaa.

Jatkossa, kun uusia alueita tulee hakuun, on Kujalan mielestä syytä tarkkaan harkita millä tavalla tonttien jako tapahtuu, mutta tämä tehdään tapauskohtaisesti. Esimerkiksi Klaukkalassa aikaisemmin myytävänä olleet tontit eivät ole olleet samanlaisen suosion kohteena ja Rajamäellä hintaa on jouduttu laskemaan, koska tonttikauppa ei ole käynyt odotetusti.

– Tällaisissa tapauksissa esimerkiksi arpominen ei ole oikea jakokeino.

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä ennakoi, että koska Nurmijärvellä väkimäärä kasvoi viime vuonna ennätysmäisesti, odotettavissa voi olla, että tonttien suosio jatkuu. Jakotapaa tullaan arvioimaan tapaus kerrallaan.

– Suosituimmissa tapauksissa voisi olla hyvä miettiä esimerkiksi arvontaa, mutta se on omalla tavallaan pitkä prosessi. Huutokaupan käyttämisestäkin on tullut esityksiä, mutta se ei ole välttämättä hinnoittelun kannalta paras ratkaisu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Omakotitontti järvinäköalalla palveluiden läheltä? Järvimaan tontit tulevat maanantaina hakuun18.1.2019 09.15
Nurmijärvi kiinnosti uusia muuttajia – eniten vetää Klaukkala6.2.2019 08.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat