Puheenaihe

Pystytkö tekemään tämän yksinkertaisen jumppaliikkeen? – "Se kertoo oikeastaan kaiken liikkuvuudestasi"

Tämä liike ei onnistu kaikilta. Kyykky on kehon liikkuvuuden yleistesti, Viivi Kettukangas (oik.) ja Anne Puranen näyttävät.

Anton Soinne

Pyöreä peppu ja treenatut vatsalihakset. Kuntosalilla treenaajat tavoittelevat useammin urheilullista ulkonäköä kuin tervettä kehoa.

Fysioterapeutit Anne Puranen ja Viivi Kettukangas tapaavat vastaanotolla kuntoilijoita ja urheilijoita, joilla kova ja yksipuolinen harjoittelu on johtanut loukkaantumiseen.

– Liiallinen lankutus voi johtaa vatsalihasten erkaantumiseen. Syvän ja vinojen vatsalihasten harjoittaminen sen sijaan kannattaa. Raskas ja yksipuolinen harjoittelu saattaa aiheuttaa jopa välilevynpullistuman, he mainitsevat Keski-Uusimaa-lehdelle.

Fysioterapeuttien asiakkaiden toinen ääripää ovat ihmiset, jotka istuvat autossa, töissä ja kotona.

Liika passiivisuus ja paikallaan olo jäykistää ihmistä siten, että hän ei saa sukkia jalkaan ilman istumista tai kättä kunnolla ylös.

Kettukangas ja Puranen ovat kehittäneet FasciaMethod-liikuntakonseptin, johon on koulutettu noin 260 ohjaajaa eri puolilla Suomea.

Äskettäin heiltä ilmestyi Fascia Method, Terve ja kiinteä keho -hyvinvointikirja, jossa kerrotaan kansantajuisesti kehon kokonaisvaltaista harjoittelusta ja huoltamisesta.

Jäykkyys, kivut ja kömpelyys haittaavat monen elämää. Sitkeiden vaivojen syy löytyy usein faskioista eli lihaskalvoista. Ne ympäröivät lihaksia, luita ja sisäelimiä yhdistäen koko kehon kaikki eri osat toisiinsa.

Kyse ei ole mistään muoti-ilmiöstä, vaan kudoksesta, jonka merkitystä kehomme hyvinvoinnille ei ole aiemmin ymmärretty.

– Kyykky on kehon liikkuvuuden yleistesti. Se kertoo oikeastaan kaiken liikkuvuudestasi. Esimerkiksi jos polvet kääntyvät sisäänpäin, kyseessä on pakaran ja lantion hallinnan heikkous sekä nilkan heikko liikkuvuus.

Liike hoitaa kulunutta niveltä."

Nivelrusto on kuin kerrostalo, josta ikääntyessä kuluu pois kerros kerrallaan. Kipu alkaa, kun kaikki kerrokset ovat kuluneet.

Moni ikääntynyt jää helposti aloilleen ja välttää nivelen liikuttamista, vaikka pitäisi toimia päinvastoin. Liikunta parantaa ruston aineenvaihduntaa ja aktivoi jäljellä olevia soluja rakentamaan uutta rustoa.

– Jos nivelessä on turvotusta ja kuumotusta, liikuntaa kannattaa välttää. Jos nivelessä on liikekipua, mutta ei leposärkyä, pitää liikkua kivun sallimissa rajoissa mahdollisimman paljon, fysioterapeutti Anne Puranen tähdentää.

Liike voitelee kulunutta niveltä ja parantaa jänteiden, nivelsiteiden, nivelkapselin ja faskioiden nesteytymistä, mikä lievittää kipua.

Asiasta uutisoi ensin Keski-Uusimaa.

Faskia on sidekudosta

Faskia on sidekudosverkosto, joka ympäröi lihaksia, luita ja sisäelimiä ja yhdistää kehon osat toisiinsa.

Vasta viime vuosina on ymmärretty, miten iso vaikutus faskioilla on kehon liikkuvuuteen ja liikehallintaan.

Lihaskireys on enemmän lihasta ympäröivien faskioiden voiteluaineen puutetta ja jämähtämistä kuin lihaksen supistumista ja lyhenemistä.

Kun uni, ravinto, veden juonti ja liikunta ovat kunnossa, moni vaiva ja ongelma poistuu.

Lähde: Puranen Anne, Kettukangas Viivi; Fascia Method, Terve ja kiinteä keho, Docendo 2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Istumatyö on suuri riski terveydelle – tutkija suosittaa jopa kolmea taukojumppaa päivässä23.1.2019 19.00
Tiesitkö? Hyvinvointia saa myös hieromalla omia korvia – "Tasapainottaa ja parantaa keskittymiskykyä"19.3.2019 05.50
Pienikin tauko töissä tekee hyvää lihaksille ja aivoille – katso videolta 3 helppoa ja tehokasta liikettä19.3.2019 05.50
Tutkijat: Oikeanlaiset valinnat elämässä voivat tuoda 6 elinvuotta lisää19.3.2019 06.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat