Paikalliset

Järvimaan tonttien luovutus jäihin – yksi hakijoista haluaa uuden jaon

ASUMINEN Yksi tontinhakijoista teki oikaisuvaatimuksen tonttien jakoperusteista.

Järvimaan alueella Klaukkalassa oli tammikuussa myynnissä 15 tonttia. Uusi asuinalue sijaitsee Valkjärven rannalla.

Järvimaan alueen omakotitonttien jaosta on tehty oikaisuvaatimus. Elinvoimalautakunta kokoontuu 24. huhtikuuta käsittelemään asiaa ylimääräisessä kokouksessa.

Järvimaan 15 tonttia Klaukkalassa tulivat hakuun 21. tammikuuta. Tontit menivät kaupaksi vuorokauden sisällä ja suosituimmat tontit heti aamulla kello 8 jälkeen.

Yksi hakijoista on tehnyt oikaisuvaatimuksen, joka koskee ensisijaisesti yhtä alueen omakotitonttia ja toissijaisesti kaikkien Järvimaan alueen tonttien luovutuksia.

Kyseinen hakija jätti ensimmäisen oikaisuvaatimuksen 11.2., mutta tuolloin asia käsiteltiin hallintokanteluna, jonka elinvoimalautakunta hylkäsi. Hakijalle ei hänen mukaansa kerrottu etukäteen, että hallintokantelun päätöksestä ei voi valittaa. Nyt hän teki uuden oikaisuvaatimuksen maankäyttöpäällikön tontinluovuspäätöksistä.

Oikaisuvaatimus on kaksiosainen. Ensisijaisesti hakija toivoo, että alueen suosituinta tonttia koskeva luovutuspäätös kumotaan ja ratkaistaan arvonnalla saako tontin sähköisellä vai paperisella hakemuksella haun tehnyt.

Mikäli tätä vaatimusta ei toteuteta, oikaisuvaatimuksen tekijä haluaa, että hakukilpailutus ja sen perusteella tehdyt tonttienluovutuspäätökset kumotaan ja tonttien haku uusitaan hallintolain vaatimukset täyttävin järjestelyin.

Vaatimuksen esittäjä vetoaa muun muassa siihen, että kunta ei ollut esittänyt mikä hakutapa oli ensisijainen. Vaihtoehtoina olivat sähköinen tai kirjallinen hakemus, jonka sai postittaa tai tuoda suoraan kunnanvirastolle.

Nyt ensimmäiset viisi tonttia menivät niille, jotka toivat paperiset hakemukset kunnanvirastolle. Hakemukset kirjattiin tulleeksi sekunnin välein. Tämä on oikaisuvaatimuksen tekijän mielestä mahdotonta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän sähköinen hakemus saapui ensimmäisenä 43 sekuntia kello 8 jälkeen eli klo 8.00.43. Hän kritisoi sitä, että hakemusta pääsi täyttämään vasta kahdeksalta, kun taas paperisen hakemuksen pystyi tekemään valmiiksi ennen kahdeksaa.

Järvimaan tonteista tuli yhteensä 44 hakemusta. Niistä 10 kohdistui siihen tonttiin, jonka oikaisuvaatimuksen tekijä olisi halunnut.

Ei luovutuksia

Nurmijärven kunnan maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala kertoo, että Järvimaan tonttien hakijoille on ilmoitettu minkä tontin he ovat saamassa, mutta tonttikauppoja tai vuokrasopimuksia ei allekirjoiteta ennen luovutuspäätösten lainvoimaisuutta.

Mikäli elinvoimalautakunta ei hyväksy oikaisuvaatimuksen kumpaakaan kohtaa, hakijalla on vielä mahdollisuus valittaa asiasta hallinto-oikeuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Järvimaan alueen tonttien suosio yllätti kunnan – jakotavasta tehtiin hallintokantelu27.2.2019 06.05
Omakotitontti järvinäköalalla palveluiden läheltä? Järvimaan tontit tulevat maanantaina hakuun18.1.2019 09.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat