Paikalliset

Työmies Matti Putkonen: Tsunami kertoo, että meidän viestiämme on kuunneltava

Matti Putkonen ja Jussi Halla-aho myhäilivät tyytyväisinä, seuratessaan ääntenlaskennen edistymistä Apollo Night Clubissa Helsingissä.

Päivi Tuovinen

– Tästä tuli meidän äänimäärällä ja meidän ilotuksella sellainen hyökyaalto, tsunami, joka on omalta osaltaan varmistamassa sitä, että muiden puolueiden on kuunneltava meidän viestiämme siitä, että suomalainen vientiteollisuus säilytetään ja maahanmuuttokustannuksia pitää viedä alas, Matti Putkonen sanoo.

Nurmijärveläinen Matti Putkonen pääsi villitsemään perussuomalaisten vaalivalvojaisväkeä Apollo Nightclubissa Helsingissä sunnuntaina, kun hän toimi illan isäntänä. Perussuomalaiset juhlivat vaalivoittoa, sillä puolue nousi toisiksi suosituimmaksi.

Työmies Putkonen keksi heti, että kyse ei ole jytkystä, vaan nyt perussuomalaisten menestys kertoi tsunamista.

– Tulos on loistava. Tämä on osoitus siitä, että me olemme todellinen vastavoima.

Putkonen myöntää, että tulos varmaan yllätti monet tahot, koska osa perussuomalaisten puolueesta lähti kävelemään edellisellä kaudella ja erkani Siniseksi tulevaisuudeksi.

– Heille kävi vähän huonosti. Heidän poliittinen uransa taitaa olla tuossa.

– Mutta me puhuimme määrätietoisesti siitä, että Suomen verotulot ja julkinen talous ei kestä sitä, että me tuhoamme rahoja vääriin kohteisiin. Meidän mielestämme vääriä kohteita ovat humanitäärinen maahanmuutto ja sitä on ruvetta hillitsemään.

– Kaiken kaikkiaan ilmastopolitiikka ja maahanmuutto oli ne tekijät, jotka veivät meidät tähän vaalivoittoon.

Putkonen oli myös itse ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa, mutta kuten hän kertoi jo ennen vaalipäivää, niin tärkeintä kampanjassa ei ollut oma vaalityö, vaan puolueen menestys.

Putkonen ei vielä ennen puolta yötä tiennytkään omaa äänisaalistaan, vaan kuuli sen toimitukselta. Kaiken kaikkiaan Putkonen sai liki 1600 ääntä.

– Se on ihan hieno tulos ensikertalaiselle. Kiitän jokaisesta äänestä, sillä ne ovat kartuttaneet tätä meidän yhteistä pottiamme.

– Molemmat nurmijärveläiset ehdokkaat tekivät tärkeää työtä puolueen eteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat