Paikallisurheilu

SB-Pro haki murskavoiton Porvoosta ja johtaa finaaleita nyt 2–0

SALIBANDY Tehokas ylivoimapeli nurmijärveläisten valttina vieraskentällä.

Keltapaitainen PSS oli melko pahasti eksyksissä torstai-illan kotiottelussaan. Emmi Lindhillä ja koko SB-Pron joukkueella sen sijaan oli sekä pallo että tilanne hyvin hallinnassa. Tämä kuva on Arkadia-hallissa tiistaina pelatusta ensimmäisestä loppuottelusta.

KUVA: SUOMEN SALIBANDYLIITTO / JUHANI JÄRVENPÄÄ

SB-Pro on enää kahden voiton päässä naisten salibandyliigan mestaruudesta, kun se voitti torstaina finaalivastustajansa Porvoon Salibandyseuran tämän kotikentällä selvin 3–9-numeroin.

 

Nurmijärveläisvieraat iskivät neljä osumaa ylivoimalla. Jo kahden peliminuutin jälkeen PSS:n Elina Hautojärven maila osui Pron Julianna Sotalaa kasvoihin. Puhdas vahinko, mutta sääntö on selvä: Hautojärvelle viiden minuutin rangaistus. Sen aikana Pron kolmen puolustajan ja kahden hyökkääjän ylivoimakentällinen jauhoi kaksi osumaa. Ensin Jaana Lirkki viimeisteli Silja Eskelisen esityöstä ja sitten maalasi Eskelinen itse.

PSS:n Ella Sundström kavensi, mutta vielä ennen ensimmäistä erätaukoa Heidi Lirkki, joka oli runkosarjassa Pron maalikuningatar ja paras pistenainen, laukoi kevään ensimmäisen pudotuspelimaalinsa.

 

Henkisesti erittäin tärkeä oli puolustaja Anu Raatevaaran kaukaa laukoma 1–4-osuma. Se syntyi, kun toista erää oli ehditty pelata vain 15 sekuntia.

– Hienosti saimme karvattua pallon itsellemme, ja se pomppi minulle keskiviivaan, Raatevaara kertasi.

– Toimitin palloa maalille enkä edes ajatellut, että se menisi maaliin. Oli kiva onnistua.

Raatevaaran tykityksestä ehti kulua vain vajaat puolitoista minuuttia, kun Laura Hietamäki sivalsi Emmi Lindhin hienosta syötöstä Pron jo neljän maalin etumatkalle. Vierasjohto kasvoi vielä toisen erän aikana yhdellä, kun kapteeni Karoliina Kujala maalasi.

– Tosi vahva kakkoserä meiltä, Raatevaara summasi keskimmäisen 20-minuuttisen.

– Kokonaisuudessaankin oli kypsää pelaamista. Vastasimme PSS:n fyysisyyteen tosi hyvin ja pystyimme pelaamaan juuri siten kuin olimme sopineetkin. Saimme myös naulattua erikoistilanteista todella hyvällä prosentilla.

 

SB-Pro teki kolme maalia myös kolmannessa erässä. Erän viidennellä minuutilla PSS:n maalivahti Arla Salo tuuppasi Karoliina Kujalan kumoon ja kotijoukkue joutui taas alivoimalle. Sitä ehti kulua vain kaksi sekuntia, kun pallo jo oli Salon selän takana, viimeistelijänä Nea Suominen. Illan neljännen ylivoimaosumansa SB-Pro teki ajassa 52.46. Maalarina oli jo toistamiseen Heidi Lirkki. Sen jälkeen PSS sai värkättyä kuudella kenttäpelaajalla kaksi lohdutusosumaa, ennen kuin Laura Hietamäki viimeisteli tyhjään maaliin illan toisensa ja samalla loppunumerot.

Heidi Lirkki oli helpottunut, kun hänen puolivälierien ja välierien ajan kadoksissa ollut maalijyvänsä löytyi.

– Oma viimeistelypeli on takkuillut, hän myönsi.

– Joukkuekaverit ovat onneksi tehneet maaleja. Meillä on muutenkin hyvä flow pelissä. Sitä vartenhan olemme koko kauden treenanneet, ja nyt se tuottaa hedelmää.

 

Tehokkaan ylivoimapelin ohella SB-Pron voiton avaimena Porvoossa oli tiistaisen kotipelin tapaan Tiltu Siltasen mainio maalivahtipeli. Kolmas finaali on lauantaina kello 14.15 alkaen Arkadia-hallissa Klaukkalassa.

– Se tulee olemaan kauden kovin peli, uumoili Pron päävalmentaja Sami Saarikoski, joka oli itsekin hieman ymmällään suojattiensa torstai-illan suvereniteetista.   

Jos lauantain peli päättyy kotivoittoon, on mestaruus katkolla SB-Prolle vappuaattona Porvoossa.

 

Matti Hannula

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

SB-Pro puolusti mallikkaasti, finaalit käyntiin kotivoitolla24.4.2019 10.17
SB-Pro aloittaa finaalit tiistaina – Jaana Lirkin finaaliputki jatkuu21.4.2019 06.40
SB-Pro pelaa taas kullasta – Arkadia-hallissa luvassa historian ensimmäiset finaalipelit11.4.2019 11.19

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat