Paikallisurheilu

Nurmijärvi Golfin ammattilaiset Finnish Tourin kärkikahinoissa

Ossi Mikkolan lopullinen sijoitus kahden päivän jälkeen oli kolmas.

Ossi Mikkola ja Henri Satama taistelivat golfin kotimaisen kilpailukauden avauksessa voitosta kolmipäiväisen kisan loppuun asti. Kisa pelattiin 3.-5.5. Nordcenterin kentällä, varsin arktisissa oloissa.

Satama johti kisaa ensimmäisen päivän jälkeen, Mikkola toisen päivän jälkeen, mutta lopputuloksissa joutuivat taipumaan.

Mikkola sijoittui lopulta kolmanneksi tuloksella -1 (73+68+74) ja Satama viidenneksi tuloksella +4 (71+74+75).

– Viimeisen päivän pari heikkoa avauslyöntiä ja kilpailun kärkikaksikon, Lauri Ruuska ja Sami Välimäki, onnistunut päätöskierros, pudotti minut tällä kerralla pois ihan viimeisestä voittotaistelusta.

– Mutta peli kokonaisuudessaan kulki nyt hyvin, joten tulevissa kisoissa odotan jälleen menestystä, tuumaili Ossi Mikkola kisan jälkeen.

Viidenneksi sijoittunut Henri Satama pohti, että talvikauden pitkä kilpailutauko näkyi etenkin lähipelin pienen pienenä epävarmuutena. Mutta myös Satama totesi luottavansa talven aikana hiotun tekniikan tuovan tulosta tulevissa kisoissa.

Kisassa kolmantena Nurmijärvi Golfin pelaajana mukana ollut Miki Kuronen karsiutui kahden päivän jälkeen finaalikierrokselta, Kuronen jäi harmittavasti yhden lyönnin päähän karsintarajasta.

Kilpailukiertue

Finnish Tour

Finnish Tour (FT) on golfin ammattilaisten ja amatöörien yhteinen kilpailukiertue, joka toimii korkeimpana kansallisena kilpailutasona.

Tourin tarkoituksena on tarjota Suomen parhaille pelaajille, miehet ja naiset, mahdollisuus kilpailla keskenään mahdollisimman hyvätasoisissa kilpailuissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat