Paikalliset

Kuntoportaat avataan kunnollisella ohjelmalla

Kuntoportaiden ylätasanteelta on hienot näkymät alas.

Noora Helsto

Kuntoportaiden viralliset avajaiset järjestetään Klaukkalassa ensi perjantaina 10. toukokuuta alkaen kello 17.30.

– Ohjelma on toiminnallista, kuvailee liikuntapäällikkö Antero Lempiö.

Kuntoportaiden virallisen, mutta lyhyen avajaispuheen pitää kunnanjohtaja Outi Mäkelä. Tämän jälkeen esitellään hankkeen yhteistyökumppaneita.

– Urheiluseuroja olemme haastaneet myös mukaan tapahtumaan.

Lisäksi luvassa on Nurmijärven musiikki- ja tanssiopistojen esityksiä.

Outi Mäkelä lähtee ensimmäisenä kipuamaan portaita ylös ja häntä seuraavat muun muassa urheiluseurojen edustajat sekä muut paikalla olijat.

Kuntoportaille on asennettu laskuri seuraamaan kävijämääriä.

– Tarkoitus on, että kuntoportailla oleva laskuri lähtee käyntiin avajaisissa.

Antero Lempiö kertoo, että laskuri kertoo niin päivittäiset kuin vuosittaisetkin kävijämäärät. Vuosittaiset määrät tullaan julkaisemaan aina Unelmien liikuntapäivänä, joka on 10. toukokuuta.

 

Kuntoportaiden avajaisohjelmaan kuuluu myös alamäkiajonäytös. Portaiden vieressä on nimittäin Tornikeskukselle vuokrattu alue, jossa käy alamäkiajajia.

Lempiö tietää, että hiljattain oli ainakin yksi vaaratilanne, kun porrasjuoksija osui alamäkiajajan tielle. Tilanteessa oli aineksia vakavaan onnettomuuteen, mutta tällä kertaa oli onnea matkassa.

– Mikäli porrasjuoksijat haluavat tulla alas toista reittiä, suosittelemme kääntymään portaiden yläpäässä vasemmalle.

Perjantaina ennen kuntoportaiden avajaisia on tarjolla porrasjuoksuopastusta klo 14-16 välisenä aikana. Paikalla ovat kunnan liikuntasuunnittelijat kertomassa millaisia treenejä portaissa voi tehdä.

 

Kuntoportaiden porrasmääristä on ollut liikkeellä erilaisia lukemia. Myös Antero Lempiö on kuullut erilaisia versioita. Mikä on virallinen lukema?

– Se on 338. Tämä lukema on kirjoitettu infotauluun, sanoo Lempiö.

Kuntoportaiden avajaisiin Antero Lempiö toivoo saavuttavan kävellen tai pyöräillen, sillä parkkipaikat täyttyvät nopeasti.

– Mikäli tulet autolla, jätä autosi Syrjälän koulun pihalle, josta voi tulla kävellen paikalle.

Aiotko kokeilla kuntoportaita?

Kyllä
94% (75 ääntä)
Ei
6% (5 ääntä)
Ääniä yhteensä: 80

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Onnistumisen ilo koukuttaa – kuntoportaita saa mennä juuri niin pitkälle kuin itse haluaa1.5.2019 06.05
Sopivatko kuntoportaat koirille? – Tässä siihen vastaus9.3.2019 06.40
Nastakengät eivät kuulu kuntoportaisiin – "Saa nähdä, joudutaanko portaita uusimaan"6.3.2019 09.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat