Paikalliset

Autoilijat eivät noudata nopeusrajoituksia Rajamäen kiertoliittymätyömaalla

Rajamäelle on rakenteilla kiertoliittymä. Jo nyt risteyksessä on käytössä työmaa-aikainen kiertoliittymä.

Riitta Ketola

Nurmijärven kunta rakennuttaa parhaillaan Rajamäelle kiertoliittymää Rajamäentien ja Kiljavantien risteykseen. Lisäksi Kiljavantielle tulee suojatiesaarekkeet. Samassa yhteydessä parannetaan myös kaukolämpö- ja vesihuoltoverkostoa.

Liikenneinsinööri Pia Korteniemen mukaan rakentaminen on edennyt melko lailla suunnitellusti, mutta autoilijoiden pitäisi laskea nopeuksia sekä ymmärtää, että he ajavat jo nyt kiertoliittymässä.

Huhtikuun alussa poistui käytöstä kevyen liikenteen alikulku Rajamäentieltä uimahallin kohdalta. Tilalle rakennetaan uusi alikulkukäytävä, jonka vuoksi kevyelle liikenteelle tehtiin uusia työnaikaisia reittejä. Ylitys kevyelle liikenteelle on Rajamäentiellä nyt ainoastaan kauppakeskus Lähteen kohdalla kiertoliittymän pohjoispuolella.

Korteniemi kertoo, että urakoitsijan kanssa ei ole sovittu tarkkaa päivämäärää siitä, milloin uuden alikulun pitää olla valmiina. Sen sijaan on sovittu, että elokuun ensimmäisestä päivästä lähtien pitää olla käytössä joko kevyen liikenteen uusi alikulku tai Rajamäentien liittymän pohjoispuolella ylittävä suojatie kaikkine järjestelyineen.

– Kun alikulku valmistuu, ajoneuvoliikenteen kiertotie voidaan poistaa käytöstä ja sen jälkeen alkaa varsinainen kiertoliittymän rakentaminen.

Rakennustöiden alkaminen on herättänyt asukkaiden ja yrittäjien keskuudessa pelkoja liikenteen sujumisesta ja turvallisuudesta työmaa-aikana.

Pia Korteniemi toteaa, että työmaasta on varmasti jonkintasoista haittaa kaikille tienkäyttäjille ja myös kauppakeskukseen menijöille, mutta hän toivoo, että haittaa ei syntyisi liiketoiminnalle.

Kevyen liikenteen osalta on pyritty huolehtimaan turvallisuuden lisäksi myös esteettömyydestä.

– Suojatien ylitys on hidasta ikäihmisillä, mutta toisaalta he pääsevät suojatielle hyvin, koska siinä on esteettömyys pyritty huomioimaan. Hyvää on myös se, että he pääsevät suoraan kauppakeskukseen.

Alikulku on turvallisin tapa alittaa Rajamäentie, mutta nyt kun alikulku on pois käytöstä, pyöräilijät ja jalankulkijat joutuvat ylittämään tien samassa tasossa moottoriajoneuvojen kanssa.

– Autoilijat eivät valitettavasti noudata ajonopeuksia työmaa-alueella. Työmaalla on 30 kilometrin tuntinopeusrajoitus, mutta sitä noudatetaan huonosti.

– Poliisi on ollut valvomassa liikennettä ja tietääkseni siellä on myös sakotettu autoilijoita.

– Sen olemme myös huomanneet, että kiertoliittymässä ei osata ajaa. Kiertoliittymä toimisi hyvin, jos ihmiset ymmärtäisivät, että he tulevat kiertoliittymään, ajavat kiertoliittymässä ja noudattaisivat sen sääntöjä.

Korteniemi toteaa, että työnaikaisessa kiertoliittymässä järjestelyt eivät ole samantasoisia kuin valmiissa liikenneympyröissä ja järjestelyt myös muuttuvat rakennustöiden edetessä.

– Toivon autoilijoilta malttia työmaan kohdalla. Kyse on kaikkien tiellä liikkujien liikenneturvallisuudesta mutta myös tiealueella työskentelevien ihmisten työturvallisuudesta. Alennettuja nopeusrajoituksia työmaan kohdalle ei laiteta autoilijoiden kiusaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat