Puheenaihe

Neljälle kypärälle myyntikielto Tukesilta – yksi malli pitää palauttaa myyjälle

Tukes on asettanut myyntikieltoon neljä melontakypärää, jotka eivät täytä lain vaatimuksia.

Jari Kovanen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ilmoittaa asettaneensa neljä melontakypärää myyntikieltoon. Kielto tuli Tukesin teettämän testauksen ja tarkastuksen tuloksena.

Melontakypäristä testattiin iskunvaimennus, kiinnityssysteemi ja kelluvuus.

Palm-merkkisen kypärän iskunvaimennus oli puutteellinen, joten sen suojaustaso oli riittämätön. Kyseisen Palm-kypärän malli on ap2000, tuotekoodi CH0004, ja sen valmistusvuosi on 2014.

Jakelija keräsi vapaaehtoisesti kyseisen kypärämallin pois kuluttajilta. Kuluttajat voivat palauttaa tuotteen takaisin ostopaikkaan ja saavat rahansa takaisin.

Muilta osin myyntikiellot johtuivat tyyppitarkastustodistusten ja vaatimustenmukaisuusvakuutusten puuttumisesta. Lisäksi kaikkien myyntikiellon saaneiden melontakypärien merkinnöissä ja käyttöohjeissa oli puutteita.

Yhdessäkään kypärässä ei ollut melontakypärästandardin edellyttämiä merkintöjä. Kaikista puuttuivat myös käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi.

Yksi kypärä oli valmistettu viisi vuotta tyyppitarkastustodistuksen vanhenemisen jälkeen.

Kahdelle kypärämallille valmistajat, jotka markkinoivat tuotetta omalla tuotemerkillään, eivät olleet hankkineet tuotetta koskevaa rinnakkaista tyyppitarkastustodistusta.

Neljälle kypärämallille valmistajat eivät olleet laatineet vaatimustenmukaisuusvakuutusta.

Kaksi valmistajaa toimitti lainsäädännön edellyttämän tyyppitarkastustodistuksen Tukesille myöhemmin.

Melontakypärät, joille valmistaja ei kyennyt antamaan lainsäädännön edellyttämää tyyppitarkastustodistusta ja vaatimustenmukaisuusvakuutusta, Tukes määräsi myyntikieltoon siihen asti, kunnes kypärät on saatettu henkilönsuojaimia koskevan lainsäädännön mukaisiksi.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat