Puheenaihe

Sattuma sanelee yllättävän paljon – tutkija vinkkaa, miten työuralla todellisuudessa voi edetä

Anu Järvensivu muistuttaa, että nykypäivän työelämässä on mahdollista tehdä valintoja moneen kertaan - ja usein on pakkokin.

– Työelämän muuttuessa kaiken aikaa monimutkaisemmaksi, syntyy sattumuksille yhä enemmän tilaa, sanoo kasvatustieteiden yliopistonlehtori Anu Järvensivu. Hän viittaa Jyväskylän yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan yhä useamman suomalaisen työuraa sanelee sattuma eikä suunnitelmallisuus, kuten ihmiset usein ajattelevat.

Järvensivun mukaan ihmiset kertoivat tutkimusta varten tehdyissä haastatteluissa monenlaisista ”sattumista” ja ”kohtaloista”, jotka heidän työuraansa olivat suunnanneet.

– Sattuma oli saattanut tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihminen sattui tuntemaan tietyn henkilön, joka sattui tuntemaan toisen. Ensin mainittu sattui mainitsemaan toiselle tästä kyseisestä henkilöstä ja tämä johti vaikkapa rekrytointiin, Järvensivu tarkentaa.

 

Satunnaisuudet ovat Järvensivun mukaan osa yhteiskuntaa ja elämää. Hän lisää, että satunnaisuudet ja sattumat sopivat kuitenkin huonosti 2000-luvun länsimaiseen ajattelun.

– Haluaisimme nähdä ihmisen aktiivisena vaikuttajana ja rationaalisena valintojen tekijänä, joka kontrolloi ympäristöään. Sattuma tietyllä tavalla rajaa ymmärrystä ihmisestä tällaisena aktiivisena toimijana, Järvensivu pohtii.

Sattuman lisäksi työelämän ja työuran muodostumiseen vaikuttavat monet muutkin asiat.

– Esimerkiksi sosiaalinen tausta, sukupolvi, sukupuoli, asuinseutu, yhteiskunnan muutokset, monenlaiset yhteisöt, kulttuurit, toiset ihmiset... Täydellistä luetteloa olisi mahdoton muodostaa. Keskeisempää on se, että nämä erilaiset tekijät vaikuttavat hyvin monimutkaisin kytkennöin ja ovat myös kytköksissä toisiinsa.

Järvensivun mukaan onkin vaikea hahmottaa, miksi ihmisen työelämästä ja työurasta tuli juuri sellaisia kuin tuli.

– Kuitenkin meillä on tapana koostaa jonkinlainen järkevä ja koherentti kertomus työurastamme, ja siihen erittelemme syitä ja seurauksia. Tällainen on hyvin tärkeääkin ihmisen mielekkyydenkokemuksen kannalta.

 

Vuosikymmenten saatossa työurien rakentumisessa on tapahtunut monia muutoksia, joista selkeimpänä Järvensivu pitää kompleksisuuden eli monimutkaisuuden lisääntymistä.

– Pari sataa tai ehkä vain satakin vuotta sitten oli hyvin tyypillistä periä ammatti. Ammatteja oli vähän. Tuosta mallista on siirrytty kaiken aikaa kohti mutkikkaampaa työelämää ja työuraa. Nykyisin ihmisellä on vastassa periaatteessa globaali työelämä kaikkine mahdollisuuksineen ja rajoitteineen, hän sanoo.

Usein pidetään kuitenkin itsestään selvänä, että jokainen voi vaikuttaa omaan työuraansa tekemällä tiettyjä valintoja.

– Pyrkimys lisätä kontrollia omasta työurasta yhä tiukemmalla suunnittelulla voi olla nykytyöelämässä huonosti toimiva tavoite. Meidät on opetettu ajattelemaan noin, mutta kuten tutkimuksemmekin osoitti, todellisuudessa ihmisten työurat muotoutuvat toisin.

Järvensivu lisää, että se ei välttämättä haittaa.

– Ehkä olisi kuitenkin hyvä oppia analysoimaan nopeasti työelämässä vastaan tulevia tilanteita, huomaamaan onnekkaat sattumat ja uskaltaa tarttua niihin. Olisi terveellistä ymmärtää, että voimme valita monta kertaa uudelleen – ja usein on pakkokin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kävitkö pelkän peruskoulun? – Tästä syystä työurastasi tulee lyhyt tynkä17.5.2017 08.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat