Paikalliset

Kalliolan klinikalla Nukarilla käynnistyy uusi kuntoutusohjelma – apua korvaushoidosta eroon pyrkiville

Kuvituskuva.

Jaakko Heiskanen

Opioidiriippuvaisten korvaushoidosta eroon pyrkivät saavat oman päihdekuntoutusohjelman. Nurmijärvellä toimiva Kalliolan klinikka perustaa yksikön ihmisille, jotka haluavat lopettaa esimerkiksi Suboxone- tai Metadon -korvaushoidon.

– Korvaushoidon lopettaville ei ole ollut Suomessa vielä omaa kuntoutusohjelmaa, ja tähän asiakkailta nousseeseen tarpeeseen halusimme vastata, kertoo Kalliolan klinikan johtaja Tuomas Maasio.

Korvaushoidon lopettaville suunnattu päihdekuntoutus on suunniteltu yhteistyössä Helsingin kaupungin päihdehuollon jälkikuntoutuksen ja vertaistukijärjestö Suojatie ry:n työntekijöiden ja kokemusasiantuntijoiden kanssa.

Maasion mukaan näyttää siltä, että Kalliolan klinikalle saadaan ensimmäiset korvaushoidosta irtautuvat asiakkaat jo kesäkuussa.

– Monet korvaushoidossa olevat ihmiset ovat ajan myötä päässeet takaisin työelämään ja heillä saattaa olla perhe, joka muutoin elää ihan tavallista elämää. Mutta tämä korvaushoito on sitten se asia, joka muistuttaa menneestä elämäntavasta, Maasio sanoo.

Yhteisökuntoutukseen perustuvalle hoitojaksolle hakeudutaan korvaushoidosta vieroittautumisen jälkeen. Hoitojakson sisältö koostuu osittain Myllyhoidosta, jonka tapaan hoitojakso on lääkkeetön. Vieroitusoireiden hoito painottuu liikuntaan, rentoutumisharjoituksiin ja 5-pisteen korva-akupunktioon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Maahanmuuttotoiminta loppuu – Kalliolan klinikka palaa takaisin Nukarille17.9.2018 08.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat