Puheenaihe

Tanssiorkesteri Särmä menestyi Tangomarkkinoiden tanssiorkestereiden SM-kisoissa – Pääsi Aki Samulin yhtyeeksi

Turkulainen tanssiorkesteri Särmä menestyi Seinäjoen Tanssiorkesterien SM -kilpailussa ja esiintyy myös Aki Samulin uutena LOVE Bandina.

Kari Martiala

Turkulainen tanssiorkesteri Särmä osallistui Tanssiorkestereiden SM-kilpailu SMORK:iin Seinäjoella ja pokkasi hopeaa, kun voitto karkasi naismuusikoista koostuvan Neitosten matkaan.

Särmä on herättänyt julkisuutta myös toimimalla LOVE Band nimellä keikkatauolta palanneen tangokuningas Aki Samulin taustayhtyeenä. Särmän laulaja Tino Ahlgren osallistui viime vuonna Tangomarkkinoiden tangolaulukisaan.

Särmä on koottu vuosi sitten turkulaisten rokkijamien jälkimainingeissa.

– Basistimme Mikko Väistön ja minun isäni (tangokuningas Sebastian Ahlgren) ovat olleet joskus bändikavereita ja meistä oli hienoa jatkaa siitä mihin isät olivat joskus jääneet. Bändiin löytyi saman henkisiä kavereita, jotka kaikki halusivat lähteä soittamaan humppaa. Siitä se yhteinen sävel löytyi, emmekä ole sen jälkeen muuta soittaneetkaan. Se on se meidän juttu, Ahlgren kertoo.

Särmän muusikot toimivat myös tangokuningas Aki Samulin taustabändinä, LOVE Bandina.

– Pääsemme kiertämään Suomea huippukuninkaan kanssa. Olemme keikkailleet yhdessä vapusta saakka ja meininki on ollut lavoilla ihan huikea. Bändin toiminta on kehittynyt huimasti siitä mistä aloitettiin, Ahlgren sanoo.

Särmässä soittavat Tino Ahlgren, laulu, Samuli Nieminen, saksofoni, klarinetti ja huilu, Matti Yli-Pietilä, koskettimet, haitari ja laulu, Santtu Lietzén kitara ja laulu, Miko Väistö, basso ja laulu sekä Jonne Saari, rummut.

Ahlgren työstää parhaillaan tuottaja Jari Puhakan kanssa omaa albumiaan ”Tule vielä takaisin”, joka ilmestyy elokuun puolivälissä.

- Albumilla on vanhoja hyviä hittibiisejä sellaisilta artisteilta, joita minä kunnioitan musiikintekijöinä ja laulajina.

Tanssiorkestereiden SM-kilpailu SMORK:ia kisailtiin nyt kolmatta vuotta Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Pääpalkinnon tasaväkisessä Finaalissa nappasi Neitoset, joka on ensimmäinen pelkästään naismuusikoista koostuva voittajaorkesteri kilpailun historiassa. Kilpailu oli tiukka ja tasainen.

Tuomariston puheenjohtajana toiminut, Finlanders -yhtyeen perustajajäsenenäkin tunnettu Jussi Lammela kertoi, että päätös ei tällä kertaa ollut helppo.

– Kilpailun tasaväkisyydestä kertoo paljon se, että jouduimme semifinaalivaiheessa turvautumaan suljettuun lippuäänestykseen ratkaisun saamiseksi. Voittaja oli tietysti valittava, mutta väittäisin, että kaikki neljä Seinäjoelle tiensä selvittänyttä orkesteria tullaan näkemään jatkossa keikkalavoilla.

SMORK avasi Särmälle mahdollisuuden tehdä oman albumin, yhdessä seinäjokelaisen tuottajan kanssa. Yhtye pääsemme työstämään oman näköistä taattua tanssimusiikkia.

– Meille on ollut kilpailussa kaikkein suurin yllätys, että lavan eteen tulee ihmisiä, jotka käyvät lavan edessä kannustamassa ja fanittavat Särmää. Yleisön kiintymys auttaa meitä jaksamaan ja tekemään, yleisö on todellinen voimavara tässä hommassa, Ahlgren jatkaa.

– Me koetamme kantaa oman kortemme kekoon ja viihdyttää ihmisiä kotimaisen tanssimusiikin parissa.

Tangokuningas Aki Samuli kertoo ottaneensa tietoisen riskin, ensin jäädessään keikkatauolle ja sitten ottamalla yhtyeeseensä kokemattomia, mutta nuoria ja energisiä soittajia.

– Riskinotto kannatti, meillä on älyttömän hyvä henki ja olemme kehittyneet porukkana tosi paljon. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat isoja ja selkeitä, Samuli kuvailee.

Keikkailu käynnistyi LOVE Bandin eli Särmän kanssa keväällä vappuaattona.

– Keikkakilometrejä on siis tosi vähän, mutta kehitys on ollut valtava. Tein edellisen orkesterini huippumuusikoiden kanssa töitä 2,5 vuotta ja se aika opetti minua ihan älyttömästi. Minäkin olin vihreä ja tulin pystymetsästä. Opin heiltä paljon ja pystyn nyt tuomaan sitä eteenpäin LOVE Bandille.

Särmän SMORK-kakkostilasta Samuli toteaa vain: että ”hopee ei oo häpee”.

– Tätä hommaa ei tehdä tittelillä vaan energialla ja halulla. Kentällä tapahtuva työ ratkaisee meidän tulevaisuutemme.

Särmä esiintyy ensi tiistaina 16.7. Hotelli Hiittenharjussa Harjavallassa yhdessä Aki Samulin kanssa LOVE Bandina.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Värikäs tangolaulukilpailu Seinäjoella: Pirita Niemenmaa tangokuningattareksi ja Johannes Vatjus tangokuninkaaksi14.7.2019 09.53
"Oopperasta heavyyn" – Tangokuningas Johannes Vatjuksella erittäin laaja ääniala14.7.2019 10.26
Tuore tangokuningatar Pirita Niemenmaa: "Tango merkitsee minulle melkein kaikkea"14.7.2019 09.55

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat