Paikalliset

Rajamäellä kaadettiin yksi Suomen suurimmista saarneista – osa rungosta ja oksista otettu talteen puuveistosta varten

Paikalla, jossa Rajamäen maamerkkinä toiminut saarni ennen kasvoi, on vain monttu ja kaadetun puun oksia. Saarni joutui väistymään tietyön alta.

Taina Joutsen

Rajamäen maamerkkinä tunnetun iäkkään saarnin paikka on enää monttu, juurenpätkiä ja oksia. Puu kaadettiin viime viikon maanantaina.

Sen jälkeen kylällä ja sosiaalisessa mediassa on pohdittu, oliko saarni liian huonokuntoinen säilytettäväksi vai vaikuttiko Kiljavantien parannushanke puun kaatamiseen.

Saarni sijaitsi Kiljavantien varressa Työtehoseuran kohdalla.

– Saarni kaadettiin, koska se oli tien levennyksen tiellä. Se, että saarni tullaan kaatamaan, on ollut jo kaksi vuotta tiedossa, kertoo maarakennuspäällikkö Pertti Mastosalo.

Itse Kiljavantietä ei tosin levennetä, vaan lisää tilaa tarvitaan suojasaarekkeita varten.

Kyläläisille rakkaaksi käynyt saarni ei kuitenkaan katoa kokonaan, mikäli kyläaktiivi Matti Luokolan suunnitelmat toteutuvat.

– Menin heti seuraavana päivänä siitä, kun tuo ainakin 150-vuotta vanha Rajamäen luonnonmuistomerkki oli kaadettu, katsomaan paikkaa. Ymmärsin, että jos kaadettua saarnia aiotaan hyödyntää, täytyy toimia heti, Luokola kertoo.

Hän otti yhteyttä Nurmijärven kuntaan, ja nyt kolme noin kolmen metrin mittaista rungonpätkää sekä puun suurimmat oksat on otettu talteen vastaisen käytön varalle.

Suunnitteilla on Luokolan mukaan puuveistos, ja tekijäksikin on alustavasti lupautunut rajamäkeläinen puutaiteilija. Hän ei tosin ole vielä nähnyt käytettävissä olevaa materiaalia.

Luokolan mukaan saarnista tehty veistos pitäisi mieluiten sijoittaa sisätiloihin, sillä ulkona veistoksen kestävyys on huonompi. Mahdolliseksi sijoituspaikaksi voisivat Luokolan mukaan sopia kauppakeskus Lähde, Rajamäen uimahalli tai Rajamäen terveysasema.

– Veistoksen voisi sijoittaa myös terveysaseman piha-alueelle valaistuun kaappiin, Luokola pohtii mutta muistuttaa, että veistoshankkeen suunnittelu on vasta alkutekijöissään.

Rajamäeltä kaadettu saarni oli Suomen suurimpia. Sen strategiset mitat olivat vuonna 2016 372 senttiä paksuutta ja 14,4 metriä korkeutta. Saarni on ollut 60-luvulta lähtien ontto, mutta se oli edelleen hyväkuntoinen (NU14.7.16).

 

Pitäisikö Rajamäen saarnista tehdä puuveistos?

Kyllä
86% (113 ääntä)
Ei
14% (19 ääntä)
Ääniä yhteensä: 132

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Paksuista puista on tekeillä kirja –  Rajamäellä vanha saarni on maamerkki14.7.2016 10.33

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat