Puheenaihe

"Ei ole totuttu syömään jogurttia kuten Suomessa" – Valio saa nyt viedä välipaloja Kiinaan, mutta ensin pitää keksiä, miten ne saadaan kunnossa perille saakka

Kuvituskuva Valion välipalatehtaalta Herajoelta.

Petri Lyy

Kiinan viranomaiset myönsivät viime viikolla vientiluvat neljälle uudelle maitoalan laitokselle. Yksi näistä on Valion Riihimäen tehdas.

– On vielä liian aikaista sanoa konkreettisesti, mitä lähdetään viemään ja millaisella aikataululla, Valion liiketoiminnanjohtaja Jussi Mattsson sanoo.

Mattsson ei myöskään osaa vielä sanoa, tuleeko tämä vientilupa vaikuttamaan positiivisesti Riihimäen tehtaan työpaikkoihin tai työsuhteisiin.

Hänen mukaansa vientilupien hyväksyminen tulee aina yllätyksenä, joten pitkän tähtäimen suunnitelmat ovat hankalia.

– Menee vuosi tai mahdollisesti enemmänkin ennen kuin lähdemme viemään Kiinan markkinoille Riihimäeltä mitään.

 

Riihimäen Valion tehtailla valmistetaan Valion välipalatuotteita, jogurtteja ja viilejä, joiden säilytysajat ovat lyhyitä. Tämä aiheuttaa myös haasteen logistiikan kohdalla; matka on pitkä Riihimäeltä Kiinaan ja tuote pitää saada kunnossa perille asti.

– Vaikka Kiinan markkinoille pääseminen on houkuttelevaa, se on myös haastavaa, se näkyy esimerkiksi juuri tässä logistisessa haasteessa, jota aloitamme nyt ratkomaan, Mattsson sanoo.

Aikaisemmin Valio on vienyt Aasian markkinoille lähinnä maitojauhetta, jonka säilymisaika on paljon pidempi kuin jogurteilla ja muilla välipaloilla.

 

Maitopohjaiset tuoretuotteet ovat Kiinan, ja koko Aasian, markkinoilla vielä uusi asia. Tuotteiden kehitys ja kasvu on toistaiseksi vielä pientä Aasiassa.

– Nämä välipalatuotteet ovat Aasiassa ja Kiinassa vasta kasvava alue, siellä ei ole totuttu syömään jogurttia tai rahkaa välipalaksi kuten Suomessa. Olemme kuitenkin iloisia siitä, että saimme vientiluvan. Se on hieno osoitus Kiinan viranomaisilta meidän tuotteiden laadusta, Mattsson sanoo.

 

Riihimäen tehtaan lisäksi Valion Jyväskylän ja Joensuun tehtaat ja Sillankorvan Yrttijuusto saivat viime viikolla vientiluvat Kiinaan.

Nyt Kiinan vientioikeuksia on yhteensä yhdeksällä suomalaisella maitolaitoksella ja luvat kattavat laitoskohtaisesti useita erilaisia maitotuotteita.

Mattsson pitää mahdollisena, että Valio tulee tulevaisuudessa hakemaan lisää vientilupia omille tehtailleen.

 

Vientilupien avaamista on valmisteltu yritysten sekä maa- ja metsätalousministeriön, Pekingin Suomen suurlähetystön ja Ruokaviraston yhteistyöllä.

– Yhteistyö elintarvikeviennin edistämiseksi ja hyvät ja toimivat yhteydet Kiinan viranomaisiin tuottavat nyt tulosta. Uskon että vientimahdollisuuksia avautuu myös jatkossa, toteaa ylitarkastaja Riitta Rahkila Ruokavirastosta maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa.

Alkuvuodesta pääsy Kiinan markkinoille avautui suomalaisille kalatuotteille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat