Puheenaihe

Kongossa riehuvasta ebolaepidemiasta tuli kansainvälinen terveysuhka – sairastumisia voi ilmetä muuallakin

Riski taudin laajamittaiselle leviämiselle Eurooppaan on hyvin pieni.

Jaakko Heiskanen

Maailman terveysjärjestö (WHO) on julistanut Kongon demokraattisessa tasavallassa käynnissä olevan ebolaepidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Julistuksen myötä WHO voi antaa tilannetta koskevia toimintaohjeita ja suosituksia ja kansainvälistä rahoitusta voidaan kohdentaa torjuntatoimien tukemiseen entistä nopeammin.

– Julistus ei tarkoita että muiden maiden pitäisi alkaa rajoittaa kauppaa tai matkustusta alueelle. Päinvastoin, on tärkeää pitää reitit auki jotta apu pääsee perille, sanoo THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen THL:n tiedotteessa.

Kongon ebolaepidemia alkoi elokuussa 2018, jonka jälkeen Kongossa on todettu 2 407 laboratoriokokein varmistettua tartuntaa. Tartunnan saaneista kaksi kolmasosaa on menehtynyt.

Ebolaepidemiaa torjutaan muun muassa tehostetun seurannan, tartuntojen jäljittämisen sekä rajanylitys- ja tarkastuspisteillä tapahtuvan seulonnan keinoin. Lisäksi Kongossa on käytössä kokeellinen ebolarokote, jonka on tähän mennessä saanut noin 161 000 ihmistä.

Mika Salmisen mielestä ebolaepidemiat eivät lopu ellei niiden ennaltaehkäisyyn panosteta pitkäjänteisesti.

– Perusongelma epidemioiden torjunnassa on riittävän perusterveydenhuollon puute alueella. Jos jo ensimmäiset tapaukset tunnistettaisiin heti ja saatettaisiin hoitoon, epidemia katkeaisi alkuunsa, Salminen sanoo.

– Nykyinen malli, jossa kansainväliset terveysjärjestöt syöksyvät paikalle ja perustavat eristyskeskuksia, ei ole kestävä ja siihen liittyy monenlaisia ongelmia. Hallitusten ja kehitysrahoittajien pitäisi sen sijaan investoida palveluihin, jotka voivat auttaa kaikissa alueen väestön terveyshaasteissa, Salminen jatkaa.

Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että ebolaepidemia muodostaa hyvin korkean tartuntariskin ainoastaan Kongossa ja maan lähialueilla. Riski taudin laajamittaiselle leviämiselle Eurooppaan on hyvin pieni. Yksittäisten tapausten kantautumista epidemia-alueen ulkopuolelle ei kuitenkaan voida täysin sulkea pois.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat