Puheenaihe

Merellä sinilevää on jo nyt runsaasti – näin tunnistat ikävät hippuset

Suomen rannikolta sinilevähavaintoja on ilmoitettu Järvi-meriwikiin paikoitellen Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Selkämereltä.

anu vertanen

Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla sinilevää on runsaasti veteen sekoittuneena. Suomen rannikolta sinilevähavaintoja on ilmoitettu Järvi-meriwikiin paikoitellen Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Selkämereltä. Kansalaishavaintoja sinilevästä on ilmoitettu myös Vaasan seudulta.

– Sinilevää on runsaasti veteen sekoittuneena laajalla alueella Suomenlahdella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Saaristomeren sekä Ahvenanmaan eteläpuolisilla avomerialueilla. Satelliittikuvien perusteella myös Selkämeren ulapalla on sinilevän määrä lisääntynyt, sanoo tutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Myös [email protected] perusteella sinilevien määrä on noussut viime viikosta Helsingin ja Travemünden sekä Helsingin ja Tukholman välisillä M/S Finnmaidin ja M/S Silja Serenaden laivareiteillä.

Meriveden pintalämpötila Ilmatieteen laitoksen mukaan on Perämeren ulapalla pääosin noin 11-16 °C, Selkämerellä 13-14 °C, Saaristomerellä 15-18 °C ja Suomenlahdella 14-17 °C.

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Erittäin runsaana esiintyessään sinilevä voi muodostaa maalia tai hernekeittoa muistuttavan leväpuuron, joka rantavesiin ja rannalle ajautuessaan voi muuttua räikeän turkoosiksi.

Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

Sinileväiseen veten on aina syytä suhtautua sitten, että se voi aiheuttaa terveyshaittaa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat