Puheenaihe

Tähän tukeen oikeutettujen määrä lähes tuplaantuu lokakuussa – tuo helpotusta ikääntyneille pitkäaikaistyöttömille

Kela kehottaa asiakkaitaan käyttämään verkkopalveluita. jotta Postin lakko ei viivästyttäisi tukien maksatusta.

Johanna Erjonsalo

Yhä useampi ikääntynyt pitkäaikaistyötön pääsee eläketuen piiriin lokakuussa, Kela kertoo tiedotteessaan.

Eläketuki on yli 60-vuotiaille pitkään työttömänä olleille tarkoitettu kuukausittainen tuki, jonka tarkoitus on helpottaa erityisesti niiden ikääntyneiden tilannetta, joiden on vaikea työllistyä.

Kela kertoo tiedotteessaan, että lokakuun alussa voimaan tulevien lakimuutosten myötä eläketuen piiriin pääsee uusia henkilöitä. Heitä on Kelan arvion mukaan noin 2 800. Eläketukea on aiemmin saanut noin 3 500 henkilöä.

Eläketuen haku alkaa elokuussa. Kela lähettää elokuussa hakemuslomakkeen ja eläketuesta kertovan kirjeen niille, jotka nyt saavat Kelan tietojen mukaan oikeuden eläketukeen. Hakemuslomake julkaistaan myös Kelan verkkosivuilla.

Täysimääräinen eläketuki on yhtä suuri kuin takuueläke. Se on tänä vuonna 784,52 euroa kuukaudessa. Eläketukea maksetaan siihen saakka, kunnes henkilö jää eläkkeelle tai täyttää 65 vuotta.

Kelan mukaan eläketukeen on oikeus henkilöllä, joka on täyttänyt 60 vuotta ennen 1.9.2018 ja ollut lähes yhtäjaksoisesti 5 vuotta työttömänä 1.9.2012 ja 31.8.2018 välillä. Lisäksi edellytetään, että henkilöllä on ollut oikeus työmarkkinatukeen 31.8.2018, Kelan tiedotteessa kerrotaan.

Henkilöllä voi olla oikeus eläketukeen myös lain alkuperäisten edellytysten mukaan, jos hän on syntynyt ennen 1.9.1956 ja ollut lähes yhtäjaksoisesti työttömänä 5 vuotta 1.9.2010 ja 31.8.2016 välillä ja saanut työmarkkinatukea 31.8.2016, Kela kertoo tiedotteessaan. Kelan mukaan tuki voidaan myöntää takautuvasti enintään 6 kuukaudelta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat