Paikalliset

Vartalomaalarista kuvataitelijaksi – Tuula Ropposesta Vuoden Nurmijärveläinen taiteilija

Tuula Ropponen valittiin Vuoden Nurmijärveläiseksi taitelijaksi Nurmijärveläisen taiteen juhlanäyttelyn avajaisissa.

Johanna Tunkkari

Vuoden Nurmijärveläiseksi taiteilijaksi valittu Tuula Ropponen on kiitollinen saamastaan huomion osoituksesta.

– On äärettömän liikuttavaa ja tekee työni syvästi merkitykselliseksi, kun maalaukseni koskettaa tai herättää ajatuksia tai tunteita. Tämä tunnustus merkitsee minulle paljon. Se tulee motivoimaan minua, sekä vahvistaa uskoani siihen, että olen oikealla tiellä, Ropponen sanoo.

Vuoden nurmijärveläisen taitelijan valitsi yhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttelyä juryttämään kutsuttu Terhi Hulkko. Hulkko valitsi näyttelyn suosikikseen Ropposen teoksen nimeltä Osa luontoa 1 Cheyenne.

– Työssä on voimakas tunnelma, jonka aistii parhaiten, kun sitä katsoo kauempaa. Kyseessä on maalaus, jonka valitsin siksi, että se puhutteli minua. Sitä voi katsoa pitkään eikä se ole kerralla nähty. Tämän teoksen koen ajankohtaiseksi, kun puhutaan maapallon tilasta. Kuinka usein unohdetaan, että ihminen on osa luontoa, Hulkko perusteli valintaansa.

Taideyhdistykseen jo useamman vuoden kuulunut Ropponen on ammatiltaan ekokampaaja ja meikkaaja-maskeeraaja sekä bodypainting-artisti. Hän työskentelee omassa yrityksessään Head Artissa Klaukkalassa.

– Olen piirtänyt aina paljon, mutta maskeerauskoulussa innostuin vartalomaalauksesta todella. Se vei minut jopa kilpailemaan ja saavutin mm. kaksi suomenmestaruutta.

– Sisimmässäni kyti pitkään ajatus siitä miten pääsisin heittäytymään taiteen maailmaan isommin, saisin lisää taiteen tuntemusta ja oppisin maalaamaan teknisesti niin hyvin, kun se kohdallani olisi mahdollista. Palo oli tosiaankin suuri! Kun sain tiedon taidekoulu Alfa Artista ja pääsin sinne opiskelemaan, tiesin, että tilaisuuteni oli tullut. Nyt opiskelen työni ohella kuvataiteilijaksi. Koulu on monimuotokoulutusta ja mahdollistaa työn tekemisen opiskelun aikana, Ropponen kertoo.

Ropposen mukaan hänen suurin inspiraation lähteensä maalaamisessa on ihminen. Koko elämisen kirjo, tunteet, rikki meneminen ja eheytyminen.

– Heittäydyn maalaamaan aina täysipainoisesti. Kaikki muu unohtuu ja kuljen teoksen rinnalla sen eri vaiheissa kaikkine tunteineni.

– Tämä on vaatinut välillä perheeltäni paljon, mutta olen niin onnekas ja kiitollinen heille, että he ovat tukeneet minua ja antaneet minulle sen tilan ja ajan jonka tarvitsen maalaamiseen.

– Haluaisinkin muistuttaa muitakin, että jokainen voi tehdä taidetta. Se toimii luonnon tavoin, läpäisee ihmisen ja toimii parantavana voimana. Luovuus ja aihealueet ovat rajattomia.

Nurmijärven Taideyhdistys

Juhlanäyttely Galleria Villessä

Tuula Ropposen ja muiden Nurmijärven Taideyhdistyksen jäsenten teoksiin pääsee tutustumaan Nurmijärveläisen taiteen vuosinäyttelyssä Galleria Villessä (Punamullantie 1) 29.8. asti.

Näyttely on avoinna ma-to 9–20, pe 10–18, la ja aattoina 9–16.

Nurmijärven taideyhdistys täyttää tänä vuona 40 vuotta, joten kyseessä on 40. nurmijärveläisen taiteen vuosinäyttely.

Yhdistys järjestää erilaisia vaihtuvia näyttelyitä ja tapahtumia muun muassa Klaukkalan kirkossa, Nurmijärven kunnan kirjastoissa ja omissa tiloissaan Punamullantiellä.

Jäsentaiteilijoiden teoksia on esillä ympärivuotisesti Kirkonkylän terveyskeskuksen laboratorion aulassa.

Yhdistyksen tavoitteena on taiteilijoiden omaehtoisen luovan toiminnan tukeminen ja kehittäminen.

Yhdistyksellä on tällä hetkellä 69 jäsentä.

Lisätietoja: www.nurmijarventaideyhdistys.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat