Puheenaihe

Velkainen pikkukaupunki osti Arabian maitokannuja 180 000 eurolla – IS: Huutokauppakeisari arvioi kaupan

Vanhat Arabian astiat, etenkin kannut, ovat suosittuja keräilykohteita. Kuvassa ei ole Välimäen kokoelma.

Anne Mietala / Arkisto

Alavuden kaupunginhallitus on päättänyt ostaa 180 000 eurolla yhteensä 1 230 kappaletta Arabian maitokannuja, kertoo Ilta-Sanomat. Kyseessä on kotiseutukeräilijä Kauko Välimäen hartaudella ja pitkäjänteisellä työllä kartuttama kokoelma, jonka hän halusi päätyvän kaupungin omistukseen.

 

Kaupungin päätös on lehden mukaan herättänyt ihmettelyä, sillä Alavuden kuluvan vuoden talousarviossa todetaan, että se on muodostumassa alijäämäiseksi.

Viime vuoden tilinpäätöksen mukaan kaupungin lainakanta asukasta kohti oli jo 3 328 euroa, mikä ylitti valtakunnan keskiarvon.

Laskennallisesti kannukauppa lisäsi jokaisen 11 544 alavutelaisen taloudellista rasitusta likimain 16 eurolla.

 

Yhden kannun keskihinnaksi tuli 146 euroa. Ilta-Sanomat arvioitutti Alavuden hankinnan huutokauppakeisari Aki Palsanmäellä.

– Sanoisin, että kaupunki on tehnyt hyvät kaupat ja hyvän sijoituksen. Kokoelma on upea, Palsanmäki totesi Ilta-Sanomille.

Huutokauppakeisarin mukaan kokoelmassa on jopa yli tuhannen euron arvoisia maitokannuja, joista joku voi olla jopa ainut olemassaoleva kappale.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tällainen on uusi muumimuki: Muumimamman ja -papan liikuttava hetki, kun pitkä merimatka majakkasaarelle on päättynyt1.8.2019 10.25
Ehkä harvinaisimman muumimukin varhaishistoria selvisi – HS: Todennäköisesti peräisin ulkomaiselta roskalavalta21.3.2019 20.59
Aki Palsanmäki huutokauppaa näitä Silja Linen laivojen palasia – kiinnostaisiko simpukkalamppu?10.1.2019 10.39

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat