Paikalliset

Liikuntaluokalle haku käynnissä – Urheilupuiston aamu-treenaajille nyt myös aamupala

Kahdeksasluokkalaiset Tomi Grönthalille (vas.), Lauri Kauppiselle ja Sebastian Latvalalle maistui aamupala treenien jälkeen.

Tommi Hurme

Urheilusta kiinnostuneilla nurmijärveläisillä nuorilla on nyt mahdollisuus hakea Urheilupuiston koulun liikuntapainoitteiselle luokalle.

Liikuntapainotteisen opetuksen kokeilu aloitettiin Urheilupuiston koulussa lukuvuonna 2018–2019.

Nyt koulussa on käynnissä haku tulevalle seiskan liikuntaluokalle, joka aloittaa toimintansa ensi syksynä.

Urheilupuiston koulun liikunnan lehtori Tommi Hurme kertoo, että liikuntaluokkien valmennustuntien sisältö pohjautuu urheiluakatemian kasva urheilijaksi materiaaleihin.

–  Keskiössä on urheilijan hyvä päivä sekä turvallinen liikunnallisia perusvalmiuksia tukeva ja kehittävä yleisharjoittelu, Hurme kertoo.

Hurmeen mukaan tänä vuonna liikuntaluokkien lukujärjestykseen on pystytty raivaamaan tila myös oman lajin lajiharjoittelulle.

– Käytännössä se toteutuu kerran viikossa aamuharjoitteluaikana.

Ihan uutta on se, että koulu tarjoaa aamuharjoituksiin osallistuville oppilaille aamupalan koululla ennen koulupäivän jatkumista.

– Idea aamupalaan tuli kysymyksenä urheilijoilta ja perheiltä itseltään. Ja kun tavoitteemme on auttaa ja tukea nuorta niin keittiön avustuksella homma lähti käyntiin. Paras palaute on se, että runsas joukko liikuntaluokkalaisia myös käyttää mahdollisuutta hyväkseen, Hurme sanoo.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Urheilupuiston koulun lähiliikuntapaikalle 100 000 euron avustus23.7.2019 06.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat