Paikalliset

Koulunsa menettäneet pääsevät väistötiloihin – osa Lepsämän oppilaista Monikkoon

Kuvituskuva.

Eelis Lähdemäki

Valkjärven koulun opetus jatkuu tämän aamuisen tulipalon vuoksi tämän syksyn ajan Uotilan koulun tiloissa Perttulassa.

Kunta tiedotti asiasta kotisivuillaan maanantaina iltapäivällä.

Alun perin kerrottiin, että valkjärveläiset saavat väistötilat Uotilasta tälle viikolle, mutta iltapäivällä saatiin varmistettua, että kaikki Valkjärven esi- ja perusopetuksen oppilaat saavat väistötilat Uotilan koulusta. Tällä menettelyllä jatketaan syyslukukauden loppuun saakka.

 

Lauantaina poltetun Lepsämän koulun oppilaista osa siirretään puolestaan Klaukkalaan monitoimitalo Monikkoon. Monikossa on tarkoitus jatkaa koulun käyntiä syyslukukauden loppuun saakka.

Vielä tällä viikolla kaikki Lepsämän koulun esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat Lepsämän koulun tiloissa, mutta ensi viikolla osa luokista saa tilat Monikosta. Kunnan tiedotteessa ei ole eritelty, mitkä luokka-asteet siirretään Monikkoon.

Sivistysjohtaja Tiina Hirvosen mukaan Monikossa koululaiset käyttävät pääasiassa nuorisotoimen tiloja. Tiloissa on nyt iltakäyttöä ja iltapäiväkerho, eikä koululaisten siirtyminen vaikuta niiden toimintaan.

Kunta tiedottaa asiasta tarkemmin oppilaille ja heidän perheilleen Wilman kautta.

Lepsämän ja Valkjärven vanhemmille järjestetään myös aiheesta torstaina vanhempainilta.

Kevään opetusjärjestelyistä tiedotetaan erikseen, kunhan niistä saadaan erikseen päätöksiä.

Päivitetty klo 18.08: Lisätty Tiina Hirvosen kommentit ja tieto vanhempainillasta ja kevään tiedotuksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Valkjärven vanhemmat miettivät: "Miksi ja miksi kaksi näin lähekkäin olevaa koulua?"28.10.2019 10.43
Sympaattinen musiikkivideo vaatii tuhopoltossa tuhoutuneen Valkjärven koulun jälleenrakentamista28.10.2019 17.48
Valkjärven koulun tulipalo törkeä tuhotyö – poliisi kaipaa havaintoja molemmista koulupaloista28.10.2019 09.21
Nurmijärvellä toinen koulupalo parhaillaan – Valkjärven koulu tuhoutuu täysin28.10.2019 06.50
Tuli tuhosi Lepsämän iltapäiväkerhon irtaimiston – näin voit auttaa26.10.2019 20.45
Tuhopoltto aiheutti Lepsämän koululle mittavat vahingot – palo lähtenyt rakennuksen ulkopuolelta26.10.2019 14.56
Lepsämän palanut koulu toistaiseksi kokonaan pois käytöstä – opetus ensi viikolla koulun muissa tiloissa26.10.2019 14.24
Lepsämän koulun koulurakennus tulessa – Pelastuslaitos: Sammutustyöt jatkuvat tunteja26.10.2019 08.42

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat