Paikalliset

Lapsiperheen auton varastanutta epäillään useammasta rikoksesta – myös lapsiaan puolustanutta isää epäillään rikoksesta

Kuvituskuva.

Arkisto/Teemu Vestovuo

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii nyt perjantaina Klaukkalassa sattunutta auton luvattomasta käyttöönotosta lähtenyttä tapahtumaketjua useammalla rikosnimikkeellä.

Kolmelapsinen perhe saapui perjantaina iltapäivällä vähän klo 16 jälkeen Lepsämäntiellä sijaitsevaan Hesburgeriin.

Vanhempien asioidessa liikkeessä jäi perheen tila-auto käyntiin edessä olevalle parkkipaikalle, ja kyydissä olleet kolme pientä lasta odottivat autossa.

Pian ohikulkija ilmoitti perheenisälle, että heidän autonsa otettiin pihalta luvattomasti käyttöön. Vuonna 1983 syntynyt helsinkiläismies ei kuitenkaan ehtinyt autolla kuin Lepsämäntien liikennevaloihin, kun perheenisä sai auton pysäytettyä.

Isä sai kuljettajan ulos autosta ja ryhtyi pahoinpitelemään häntä.

 

Tutkinnanjohtaja Markku Lylykangas kertoo poliisin tutkivan tapausta nyt vuonna 1983 syntyneen, auton luvatta käyttöönottaneen, miehen osalta viidellä eri rikosnimikkeellä.

Auton luvatonta käyttöä tutkitaan moottoriajoneuvon luvattomana käyttöönottona. Koska autossa oli kolme pientä lasta kyydissä, tutkitaan tapausta myös vapauden riistona. Lisäksi kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, ja koska hän oli päihtynyt huumeista, tutkitaan tapausta myös huumausaineen käyttörikoksena. Miehellä ei myöskään ollut ajokorttia, joten viides rikosnimike on kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

Myös perheenisää epäillään rikoksesta, ja hänen osaltaan tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona.

 

Lylykankaan mukaan rikosnimikkeet saattavat vielä muuttua tutkinnan edetessä ja jutun edetessä syyteharkintaan, mutta ainakin alkuun lähdetään tutkintaa suorittamaan näillä.

Tutkinnanjohtaja muistuttaa, että rikoksen kohteeksi joutuneella on oikeus puolustaa omaa omaisuuttaan ja lapsiaan, mutta tiettyyn rajaan saakka.

– Rikoksen kohteeksi joutuneella on oikeus ryhtyä välittömästi omaisuuden takaisinsaantiin ja oikeus pysäyttää rikollinen toiminta, mutta voimakeinoja voi käyttää tiettyyn rajaan asti.

– On täysin ymmärrettävää, että kaikki isät ja äidit ryhtyisivät toimiin, kun lapset ovat vaarassa, mutta syyttäjän pähkittäväksi jää nyt, onko väkivaltaa käytetty liikaa ja liian pitkään.

 

Lylykankaan mukaan poliisi sai ilmoituksen tapahtuneesta perjantaina klo 16.11. ja poliisit olivat paikalla klo 16.27.

Osa klaukkalalaisista on arvostellut poliisin saapumisen kestäneen liian kauan. Lylykangas ymmärtää, että odottavan aika tuntuu aina pitkältä.

– Mutta poliisi ei voi päivystää joka risteyksessä, meillä ei ole siihen resursseja, Lylykangas sanoo ja muistuttaa, että perjantai-iltapäivä on poliisille yleensä kiireistä aikaa ja partiot voivat olla kiinni toisissa tehtävissä. Lisäksi liikenteessä eteneminen on poliisillekin hitaampaa.

– Pääasia on, että lapset ovat kunnossa ja heille ei käynyt mitään.

– Mutta myös se on muistettava, ettei keskusta ole sellainen lintukoto, jossa auton voisi jättää käyntiin ja lapset sinne. Se ei tietysti oikeuta ketään ottamaan autoa käyttöön, mutta tilaisuus tekee helposti varkaan.

Lue myös: Varas vei pakettiauton Klaukkalan keskustasta – kyydissä kolme pientä lasta

Päivitetty: Otsikkoa korjattu isän rikosepäilyn osalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Varas vei pakettiauton Klaukkalan keskustasta – kyydissä kolme pientä lasta9.11.2019 10.44

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat