Paikalliset

Nurmijärvi lähtee Nuuka-linjalla ensi vuoteen – skeittipuisto ja koulujen pihat jäivät ilman lisärahaa

Vihreiden ryhmä teki ainoat muutokset talousarvioon. Kuvassa Jonna Heinonen (vas.), Maritta Kopsala ja Merja Lounela keskustelemassa sillä aikaa, kun ryhmäjohtajat kokoontuivat omaan kokoukseensa.

Riikka Laine

Nurmijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen (kesk.) oli tyytyväinen valtuuston keskiviikkona päättämään talousarvioon.

– Valtuusto kantoi vastuuta haastavassa tilanteessa. Meillä on Nurmijärvellä suuria kuntatalouden haasteita ja jatkuvia koulujen sisäilmaongelmia. Näillä päätöksillä on hyvä suunnata tulevaan vuoteen, Toivonen näkee.

Myös talousjohtaja Ville Rajahalme oli mielissään, kun valtuusto ei lähtenyt tekemään enää merkittäviä määrärahalisäyksiä talousarvioon, vaan päättäjät pitivät aika pitkälti kiinni virkamiesten laatimasta kestävän kasvun NUUKA-ohjelman linjausten mukaisesti suunnitellusta talousarviosta.

– Ensiaskeleet NUUKA-ohjelman toteuttamiseksi näyttävät vaikuttavan suunnitellusti, minkä ansiosta tuleville sukupolville periytyvä talouden taakka tulee kevenemään. Kehityssuunta on oikea, Rajahalme sanoo ja muistuttaa, että seuraavat merkittävät ratkaisut tullaan tekemään keväällä palveluverkkopäätösten yhteydessä.

 

Nurmijärven kunnanvaltuusto löi talousarvion kasaan keskiviikkona noin kahdeksassa tunnissa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Virpi Räty (kok.) pyysi heti alkuun, että kunnanhallitus nuukailisi ensi vuoden talousarvion kanssa, ja valtuutetut olivatkin aika nuualla linjalla. Määrärahalisäyksiä tehtiin kokouksessa vain 75 000 euron edestä.

Lisäykset tulivat siitä, kun päättäjät eivät halunneet hyväksyä kunnanhallituksen esitystä, jossa olisi karsittu katujen hiekanpoistotöistä, roskakorien tyhjennyksistä, viheralueiden laatutasosta ja reuna-alueiden hoitamisesta 55 000 euroa. Vihreät esittivät näiden palauttamista talousarvioon ja valtuusto hyväksyi asian yksimielisesti.

Lisäksi vihreät esittivät 20 000 euron määrärahan lisäämistä HyväOlo-kortin tukemiseen ja valtuuston enemmistö hyväksyi tämän.

Kristillisten Johannes Haapalainen ehdotti puolestaan katuvalojen sammuttamista kesällä ja 20 000 euron säästöä, mutta valtuuston enemmistö halusi pitää valot kesälläkin päällä.

 

Vaikka päättäjät keskittyivät keskustelemaan lähinnä rahallisesti pienistä asioista, niin muutamat ilmoittivat huolensa sotekulujen kasvuun. Nurmijärven maksuosuus kuntayhtymä Keusotelle on ensi vuonna noin 118 Me.

Bruttoinvestointeihin kunta budjetoi ensi vuonna 40,8 Me. Tällä rahalla on tarkoitus toteuttaa mm. Metsolan päiväkodin uudishanketta ja Maaniitun koulun peruskorjausta sekä kunnanviraston muutostöitä. Kunnallistekniikan rakentamiseen lohkaistaan 10,4 Me ja vesilaitoksen investointeihin 5,9 Me. Lisäksi listalla on monia pienempiä investointeja.

Lisäkuluja tulee myös uudesta henkilöstöstä, kun kunta palkkaa mm. sivistyspuolelle Kivenpuiston kouluun lisää väkeä, lukion opinto-ohjaajan ja erityisopettajan, Keudaan kuraattorin ja vakinaistaa kotoutumispalveluiden palveluohjaajan. Ympäristötoimialalle tulee puolestaan tekniseen keskukseen ympäristöasiantuntija ja rakennuttajainsinööri ja Nurmijärven Vedelle vesilaitoksen hoitaja.

 

Investoinneista kokouksessa käytiin pitkä keskustelu koulujen ja päiväkotien pihojen kunnostuksesta, sillä niiden määrärahat vähenivät tämän vuoden 600 000 eurosta puolella. Demarit eivät olisi halunneet karsia tästä, sillä ensi vuoden määrärahalla voidaan korjata vain yksi piha vuodessa, mutta enemmistö oli karsimisen kannalla.

Sekä keskustavaltuutettu Taneli Kalliokoski että kokoomuksen Virpi Räty muistuttivat, että koulujen ja päiväkotien pihojen kunnostaminen on tärkeää ja niihin on tärkeää panostaa seuraavina vuosina, mutta ensi vuodelle hekään eivät määrärahaa lisänneet.

Demarit olisivat toivoneet myös Kirkonkylän liikuntapuiston skeittipaikan rakentamista, mutta sitäkään ei valtuuston enemmistö kannattanut. Demareiden Sirkka Rousu ja Juha Peltonen muistuttivat, että skeittipaikan rakentamista on siirretty jo usealla vuodella ja suunnitelmat ovat olleet jo valmiina kuusi vuotta.

Valtuuston enemmistö piti hanketta kuitenkin liian kalliina tässä taloustilanteessa. Teknisen johtajan Jouko Lehtosen mukaan skeittipaikan alustava kustannusarvio on noin 500 000 euroa.

– Kaikki liikuntapaikkahankkeet ovat tärkeitä, mutta sisäilmakorjaukset menevät nyt niiden edelle, kokoomuksen Tarleena Takalo-Eskola totesi.

Valtuusto varasikin sisäilmaongelmista kärsiville kouluille yhteisen suunnittelurahan 800 000 euroa, jonka puitteissa suunnitellaan tulevia toimenpiteitä. Suoraa korjausrahoja ei kouluille kohdennettu, vaan tarkoitus on, että pieniin talonrakennushankkeisiin käytettävissä oleva 1,1 miljoonaa voidaan käyttää akuutteihin korjauksiin. Tarkempia päätöksiä koulujen osalta tehdään ensi keväänä palveluverkkopäätösten yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Juuri nyt: Nurmijärvi nostaa kunnallisveroaan ja kiinteistöverojaan ensi vuonna13.11.2019 21.57
Nousevatko Nurmijärven verot ensi vuonna? Talousarvio ja veronkorotus lyödään lukkoon keskiviikkona13.11.2019 06.00
Sisäilmakorjaukset rasittavat kuntataloutta – Näin Nurmijärvi perustelee verokorotusesitystä9.10.2019 07.16
Ensimmäiset säästöehdotukset julki – kunta leikkaamassa mm. liikuntapaikoista ja viheralueiden hoidosta4.9.2019 09.33

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat