Paikallisurheilu

Nurmijärven Uinti järjesti menestyksekkäät ikäkausimestaruusuintien karsinnat

Aino Koskelo(vas.)ja Alina Antila menestyivät hyvin Ikäkausimestaruuskarsinnoissa.

Nurmijärven Uinti

Rajamäen uimahallissa järjestettiin koko viikonlopun mittaiset kansalliset uintikilpailut viikonloppuna 1.– 3. marraskuuta. Ikäkausimestaruusuintien alueellisissa karsintakilpailuissa oli Etelä-Suomen alueelta mukana yli 10 uimaseuraa ja kisoissa starttasi yli 400 iältään 10–16-vuotiasta uimaria. Viikonlopun aikana kilpailijoille kirjattiin yli 2 100 starttia 21 eri lajissa niin poikien kuin tyttöjenkin sarjassa.

Tänä vuonna Nurmijärven Uinti ry vastasi toisesta Etelä-Suomen karsintakilpailusta. Toinen karsinta pidettiin Espoossa. Varsinaiset mestaruuskilpailut käydään Vaasassa marraskuun lopussa.

Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua, kun kilpailun avasi perjantaina iltapäivällä kunnanjohtaja Outi Mäkelä. Tapahtuman laajuuden vuoksi Nurmijärven Uinnin kisaorganisaatiossa työskenteli viikonlopun aikana yli 30 henkilöä.

Onnistuneen tapahtuman jälkeen tunnelma oli väsynyt mutta onnellinen. Myös Rajamäen uimahalli osoitti jälleen kerran toimivuutensa isojen kilpailujen tapahtumakeskuksena.

Itse kisoissa Nurmijärven nuoret uimarit kilpailivat menestyksekkäästi saavuttaen kymmenen loppukilpailupaikkaa ja muun muassa kilpailijoiden henkilökohtaisia ennätysparannuksia kirjattiin runsaasti. Loppukilpailuihin pääsi jokaisesta lajista valtakunnan 16 parasta uimaria. Loppukilpailupaikkoja Nurmijärven Uinnille saavuttivat Alina Antila ja Aino Koskelo. Molemmat tytöistä saavuttivat viisi loppukilpailupaikkaa.

Alina Antila kilpaili kisoissa T15 sarjassa. Hänen sijoituksensa koko maassa olivat: 1. 100m selkäuinti, 2. 50m selkäuinti, 4. 200m selkäuinti, 5. 50m perhosuinti ja 12. 100m vapaauinnissa.

Aino Koskelo kilpaili kisoissa T14 sarjassa. Hänen sijoituksensa koko maassa olivat: 6. 400m sekauinti, 8. 200m sekauinti, 10. 200m perhosuinti, 12. 200m selkäuinti ja 14. 200m rintauinti.

Tämän lisäksi alueellisissa kilpailuissa Veeti Tuulensuu saavutti P11 sarjan 50m rintauinnissa pronssia ja sijoittui valtakunnallisesti sijalle 34.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat