Urheilu

Espoosta NHL:ään ponnistanut Kaapo Kähkönen kerää kehuja debyytistään – "Mikään ei näyttänyt hämmentävän häntä"

NHL-läpimurtonsa tehnyt Kaapo Kähkönen on Espoon kasvatti. Kuvassa hän kokeili Tapiolan urheilupuiston kuntokonttia.

Päivi Tuovinen

Maalivahti Kaapo Kähkönen esiintyi hienosti tulikasteessaan jääkiekon NHL-liigassa tiistaina. Kähkönen torjui Minnesota Wildin 3–2-vierasvoittoon New Jersey Devilsin hallissa. Kähkönen pysäytti 32 laukausta.

– Tuntui ihan hyvältä alusta lähtien. Tämä on tietenkin vain yksi ottelu. Tämä tuntui yksinkertaiselta ottelulta. Teimme asioita oikein: laitoimme kiekkoa syvälle ja puolustimme omaan keskikaistaa. Devils sai suurimman osan paikoistaan ulkopuolelta. Totta kai heillä oli pari hyvääkin paikkaa, mutta niitä tulee aina. Kokonaisuutena teimme hyvää työtä, mikä teki minun hommastani helpompaa, Kähkönen kertoi Minnesotan verkkosivuilla.

Kähkönen keräsi kehut Minnesotan päävalmentaja Bruce Boudreaulta.Espoosta

– Kähköstä ei näyttänyt jännittävän lainkaan. Se harjoitusottelu Winnipegissä, jossa hänellä oli perhosia vatsassa muutaman ensimmäisen laukauksen aikana ennen kuin rauhoittui, niin uskon, että se auttoi häntä valtavasti tämän illan otteluun. Hän ei ollut läheskään niin hermostunut, Boudreau sanoi.

Boudreau viittasi syyskuun harjoitusotteluun, jossa Kähkönen päästi kaksi kiekkoa taakseen ensimmäisen reilun puolentoista minuutin aikana.

NHL pyysi tiistainaa myöhemmin anteeksi Minnesotalta, sillä New Jerseyn ensimmäistä maalia ei oli pitänyt hyväksyä. Syynä oli se, että osuman syöttänyt Devilsin Wayne Simmonds pelasi korkealla mailalla ottaessaan kiekon haltuun keskialueella.

– Kähkönen piti loistavasti paluukiekot kurissa ja liikutti kiekkoa hyvin. Mikään ei näyttänyt hämmentävän häntä. Ne kaksi maalia, jotka hän päästi, niin ensimmäistä ei olisi pitänyt hyväksyä ja toinen oli täydellinen suoritus. Hän teki sen, mitä piti, Boudreau jatkoi.

Kähkönen pelaa toista kauttaan rapakon takana. Hän on edustanut Minnesotan farmijoukkuetta, AHL:n Iowa Widia.

Kaapo Kähkönen on espolaalisen kiekkokoulun kasvatti, lue lisää miehen taustasta täältä.

Kaapo Kähkönen

Aloitti kiekkokoulussa 6-vuotiaana Espoon Jääklubissa.

Maalivahti noin 10-vuotiaasta lähtien.

Pelannut GrIFK:ssa, Bluesin juniorijoukkueissa, TUTOssa Mestistä, Liigaa Bluesissa ja kaksi viime kautta Lukossa.

Alle 18-vuotiaiden MM-pronssi, alle 20-vuotiaiden MM-kultaa.

Vuonna 2014 Minnesota varasi neljännellä kierroksella 109. pelaajana.

Tänä keväänä kahden vuoden tulokassopimus Minnesota Wildin kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat