Paikalliset

90-vuotiaat mukaan syntymäpäiväjuhliin – seurakunta uudistaa käytäntöjään

Kirkkoherra Ari Tuhkanen kertoo, että seurakunta on päättänyt uudistaa syntymäpäiväjuhlakäytäntöjään seurakuntalaisilta saadun palautteen vuoksi.

Linda Kindt

Nurmijärven seurakunta uudistaa ensi vuoden alusta lähtien syntymäpäiväjuhlakäytäntöjään.

Seurakunta kutsuu ensi vuonna myös 90-vuotiaat seurakuntalaiset syntymäpäiväkonsertteihin. Tähän asti juhlakutsun ja pari konserttilippua ovat saaneet 70-, 75-, 80- ja 85-vuotiaat seurakuntalaiset.

Kirkkoherra Ari Tuhkasen mukaan seurakunta toteuttaa onnittelukäytännön muutoksen seurakuntalaisilta saadun palautteen johdosta.

90 vuotta täyttäviä henkilöitä Nurmijärven seurakunnassa on ensi vuonna noin kuusikymmentä.

– Kohtaamiset merkkipäivien johdosta on koettu hyvin tärkeiksi.

– Yhteensä syntymäpäiväkutsuja mainituille ikäluokille seurakunta lähettää ensi vuonna lähes 900, Tuhkanen kertoo.

Aihe nousi esille, kun 90-vuotiaan rouvan tytär kirjoitti asiasta Nurmijärven Uutisten mielipidepalstalle (NU 23.10.). Hän kertoi äitinsä pettyneen, kun kutsua ei seurakunnan järjestämille 90-vuotiskahveille tullut. Aaltosen tiedon mukaan syynä oli se, että 90-vuotiaat ovat niin huonossa kunnossa, ettei kannata kutsua.

Kirkkoherra Ari Tuhkanen kertoi mielipiteeseen vastatessaan seurakunnan tiedostavan, että iäkkäiden kunto vaihtelee.

Sen vuoksi seurakunta on tarjoutunut tulemaan onnittelemaan 90 vuotta täyttäneitä kotiin tai mahdolliseen muuhun juhlapaikkaan.

Tuhkanen kertoo, että ensi vuoden alussa uuden käytännön astuessa voimaan papit soittavat joka tapauksessa myös jatkossa vielä erikseen 90 vuotta täyttäville seurakuntalaisille ja tarjoavat onnittelukäyntiä heillekin kotiin, mikäli henkilö ei jostakin syystä voi osallistua konserttiin tai muuten toivoo onnittelijan tulevan luokseen kotiin tai muuhun juhlapaikkaan.

Tuhkanen kertoo, että seurakunta muistaa myös yli 90-vuotiaita seurakuntalaisia heidän syntymäpäivinään.

– Seurakunta lähettää onnittelukortin 91–94-vuotiaille seurakuntalaisille. Mikäli he toivovat onnittelukäyntiä, diakoniatyöntekijä mielellään tulee tervehtimään. Kortista löytyvätkin ajantasaiset yhteystiedot onnittelukäyntitoiveen esittämiseksi.

– 95-vuotissyntymäpäivistä lähtien seurakunnan työntekijät puolestaan soittavat päivänsankareille merkkipäivän lähestyessä ja tarjoavat onnittelukäyntimahdollisuutta. Joskus eri syistä kuitenkin saattaa olla haastavaa saada onniteltavan yhteystietoja yhteystietoja hänen esimerkiksi muutettua pysyvästi vaikkapa johonkin hoivakotiin. Sen vuoksi seurakunta toivoo, että jos työntekijältä ei tule yhteydenottoa syntymäpäivän ollessa jo lähellä, niin jos vain mahdollista, onniteltava tai onniteltavan läheiset ottaisivat yhteyttä seurakuntaan onnittelukäyntiä toivottaessa. Yhteystiedot (esim. seurakuntatoimistoon) löytyvät muun muassa seurakunnan kotisivuilta, Tuhkanen rohkaisee.

Tuhkasen mukaan ensi vuoden 70-, 75-, 80-, 85- ja 90-vuotiaille päivänsankareita varten seurakunta järjestää vuoden aikana yhteensä neljä juhlaa. Maaliskuussa luvassa on kaksi juhlaa ja lokakuussa kaksi.

Parina edellisenä vuotena juhlissa on esiintynyt Tenorissimo-yhtye, mutta ensi vuoden juhlissa konsertoi A-Men-lauluyhtye. Konserttipaikkoina toimivat Klaukkalan ja Nurmijärven kirkot.

– Ja toki konsertin jälkeen nautitaan myös syntymäpäiväkahvit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat