Paikalliset

Kuntalaisaloite vaatii kuntosaleille palveluseteliä – "Tasapuolisemmat mahdollisuudet kuntalaisille ja yrittäjille"

Kuntalaisaloite vaatii nyt eläkeläisten kuntosalitoiminnan tukemista myös Klaukkalassa ja Kirkonkylässä. Kuvituskuva.

Riitta Kumpulainen

Nurmijärveläinen Marko Salo on perustanut verkkoon kuntalaisaloitteen, jossa halutaan kunnan laajentavan eläkeläisten kuntosalitoimintaa myös Klaukkalaan ja Kirkonkylään.

Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti marraskuisessa kokouksessaan, että kunta tukee eläkeläisten kuntosalitoimintaa Rajamäen uimahallissa.

– Koska kulkeminen voi osalle eläkeläisiä olla kynnys kulkea Rajamäkeen joko rahallisesti tai liikkumisen kannalta, olisi Nurmijärveläisten tasa-arvon kannalta järkevää järjestää toimintaa myös muualla kuin Rajamäellä.

– Katsomme, että paras keino on tähän jakaa vastuuta sopivalla tavalla myös paikallisille kuntosaleille, joilla on jo resurssit toiminnan pyörittämiseen. Toimivin tapa olisi jonkinlainen Nurmijärvellä toimiva palveluseteli, jolloin käyttäjä voisi valita itselleen sopivimman paikan omien tarpeidensa mukaan, aloitteessa todetaan.

Vastikään julkaistun aloitteen on allekirjoittanut tähän mennessä 20 kuntalaista.

Aloitteen voi allekirjoittaa osoitteessa www.kuntalaisaloite.fi.

– Ei muuta kuin allekirjoittamaan niin saadaan asia käsittelyyn ja ehkäpä tasapuolisemmat mahdollisuudet sekä kuntalaisille että Nurmijärven yrittäjille, Marko Salo sanoo.

Olisiko palveluseteli hyvä idea?

Kyllä
82% (41 ääntä)
Ei
18% (9 ääntä)
Ääniä yhteensä: 50

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kunta jatkaa sittenkin eläkeläisten HyväOlo-kortin tukemista – valtuusto pyörsi kunnanhallituksen päätöksen16.11.2019 08.05
Seniorien kuntokortti aiheuttaa ristivetoa – "Kunnanhallituksen päätös syrjii yksityisiä kuntosaleja"21.2.2019 06.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat