Paikalliset

Pikkukoiran kuolemaan johtanut tapaus puhuttaa – Poliisi toivoo malttia somekeskusteluun

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo / arkisto

– Vanhoja ei kannata kaivella, vaan pitäytyä lähiaikojen tapahtumissa, sanoo rikoskomisario Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisista.

Tällä kommentilla Lylykangas viittaa Uni-koiran tapaukseen ja siitä sosiaalisessa mediassa nyt käytävään keskusteluun.

Omistajansa ja toisen koiran kanssa 7. joulukuuta ulkoilemassa ollut pomeranianrotuinen Uni joutui neljän irrallaan olleen venäjän vinttikoiran raatelemaksi ja kuoli heti saamiinsa vammoihin Lakisto Golfin läheisyydessä.

Kuolleen koiran kasvattajan sosiaalisessa mediassa julkaisema postaus on synnyttänyt kiivaan keskustelun, jossa esille on nostettu kyseisiin vinttikoiriin ja niiden omistajaan mahdollisesti liittyviä aiempia välikohtauksia.

Lylykankaan mukaan Uni-koiran kuoleman aiheuttaneiden vinttikoirien omistaja on Itä-Uudenmaan poliisin esitutkinnassa. Tapahtumaa tutkitaan metsästyslain rikkomisena, josta rangaistuksena voi olla sakko.

Lylykangas muistuttaa kuitenkin, että esitutkinta on vielä kesken, eikä ketään pidä tässä vaiheessa syyllistää.

– Muuten voimme pian joutua tutkimaan sosiaalisessa mediassa keskusteluun osallistuvia, hän varoittaa.

Esitutkinnan kannalta tapaus liittyy Lylykankaan mukaan metsästyslain 53. pykälään eli koiran pitämiseen toisen alueella.

– Koira on pidettävä kytkettynä. Vapaana sitä saa pitää vain omalla maalla, mutta silloinkin niin, ettei se pääse karkaamaan, Lylykangas kertaa metsästyslain sisältöä.

Toisen omistamalla alueella koiraa saa pitää irti vain maanomistajan luvalla, mutta silloinkin koiran tulee olla kytkettävissä. 1.3.–19.8. koira on pidettävä kiinni koko ajan.

Lylykankaan mukaan nyt esitutkinnassa olevassa tapauksessa rangaistus voi olla sakko. Sakkosumma voi nousta, mikäli 7. joulukuuta tapahtuneen kaltaisia välikohtauksia on useita.

Lylykankaalla ei ole tiedossaan, että poliisille olisi tullut viimeaikoina ilmoituksia muista saman tyyppisistä tapahtumista.

– Jos vihainen tai aggressiivinen koira on vapaana, se aiheuttaa läheltä piti tilanteita tai käy ihmisen tai eläimen kimppuun, siitä pitää ilmoittaa poliisille, ei kertoa sosiaalisessa mediassa, Lylykangas opastaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vapaana ollut vinttikoiralauma hyökkäsi pikkukoiran kimppuun ja raateli sen hengiltä19.12.2019 18.05
Irtokoira hyökkäsi koululaisen jalkaan Klaukkalassa kesken koulumatkan28.8.2019 18.30
Vapaana ollut koira hyökkäsi pikkukoiran kimppuun Klaukkalassa –  jouduttiin lopettamaan vammojen takia26.11.2018 11.05
Saksanpaimenkoira hyökkäsi juoksijan kimppuun Lepsämässä – "Puri kolmeen eri kohtaan'"25.7.2018 06.40
Lemmikkiketun kuolema maksoi koiranomistajalle yli 1300 euroa20.10.2014 11.03
Lemmikkiketun kuoleman tutkinta jatkuu edelleen18.5.2014 13.00
Irtokoira tappoi lemmikkiketun omistajan silmien edessä10.12.2013 15.48

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat