Paikalliset

Nurmijärven Voimistelu ja Liikunta täyttää 70 vuotta – jumppamaratoni käynnistää juhlavuoden

Tämä kuva on NuVoLi:n perustamisen ajoilta, jolloin yhdistyksen nimi oli vielä Rajamäen Naisvoimistelijat.

NuVoLi ry

Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Nurmijärven Voimistelu ja Liikunta ry (NuVoLi) sai perustamishetkellään vuonna 1950 nimen Rajamäen Naisvoimistelijat.

Nimen mukaisesti toiminta alkoi Rajamäeltä ja laajeni sitten Nurmijärven kirkonkylälle. Vähitellen mukaan tulivat jumpat Klaukkalassa, ja jumppaa alettiin vetämään myös miehille.

Jumpparyhmien levittäytyminen useampaan taajamaan sekä miesten mukaan tuleminen aiheutti keskustelua seuran nimestä. Nimenvaihdos Nurmijärven Voimistelu ja Liikunnaksi tuli ajankohtaiseksi vuonna 1998.

NuVoLi toimii jäsenten terveyden, hyvinvoinnin ja liikkumisen ilon tukemiseksi. Seura luo mahdollisuuksia vauvoista aikuisiin hankkia liikkumisen avulla osaamisen ja ilon tunnetta sekä yhdessä olemisen ja tekemisen riemua.

Näin NuVoLi on suoraan vaikuttamassa liikuntataitojen kehittymiseen ja sitä kautta elinikäisiin liikuntatottumuksiin.

Seurassa järjestetään lasten liikuntaryhmiä, perheliikuntaryhmiä sekä aikuisten liikuntaa. Ohjaajia on parikymmentä. Lisäksi apuna on useita varaohjaajia.

NuVoLi:n 70-vuotisjuhlavuosi käynnistyy 11. tammikuuta pidettävällä aikuisliikkujien Juhlavuoden jumppamaratonilla. Jumppaamaan kokoonnutaan Kivenpuiston koululle kello 10–14.

Lasten, nuorten ja perheiden liikuntapäivää vietetään 8. helmikuuta. 29. huhtikuuta vietetään jäseniltaa Märkiön leirikeskuksessa. Elo–syyskuussa vietetään perheiden seikkailuiltaa Myllykoskella. Juhlavuosi huipentuu 70-vuotisjuhlanäytökseen Klaukkalan Monikossa 12. syyskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat