Paikalliset

Miltei puolet vastusti postinumeroiden yhdistämistä – kunta jättämässä asian sikseen

Kuvituskuva.

Heli Kurimo / arkisto

Nurmijärven kunta ei ole näillä näkymin yhdistämässä postitoimipaikkojaan.

Mahdollista postitoimipaikkojen yhdistämistä selvitettiin viime vuoden lopussa, kun kunnanhallitus päätti syyskuussa selvittää asukkaiden ja yhteisöjen mielipidettä postitoimipaikkojen nimien yhdistämiseen Nurmijärvellä. 

Monet kuntalaiset suhtautuivat asiaan kielteisesti heti ja Kalevi Laine (kesk.) jätti marraskuussa yli 30 muunkin valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen, jossa esitettiin kunnanhallituksen luopuvan postitoimipaikkojen nimien yhdistämisestä ja käyttävän siihen varatut rahat NUUKA-ohjelmaan.

Kysely oli kuitenkin tuossa vaiheessa ehditty jo aloittaa, joten puhelimitse teetetty kysely myös toteutettiin.

Kaikkiaan asiasta kysyttiin puhelimitse noin 500 kuntalaisen mielipidettä, minkä lisäksi nurmijärveläiset yhdistykset ja yritykset saivat jättää vastauksensa kunnan verkkosivuilla.
Miltei puolet kyselyyn vastanneista asukkaista (49%) ja 60 % yhdistyksistä sekä yrityksistä vastusti yhdistämistä. Yhdistämisen kannalla oli vain 17 % asukkaista ja 31 % yrityksistä sekä yhteisöistä.
32 % asukkaista ja 10 % yrityksistä sekä yhdistyksistä eivät kokeneet asialla olevan suurta merkitystä.
2 % kummastakaan vastaajakunnasta ei osannut kertoa kantaansa.

Kannattaneissa vastauksissa yleisimpiä vapaamuotoisia perusteluja olivat "muutos lisää Nurmijärven tunnettavuutta ja yhtenäistää kuntaa" sekä "nykyiset postinumerot aiheuttavat sekaannuksia, yhtenäistäminen selkeyttäisi omalta osaltaan Nurmijärven ulkoista imagoa".

En kannata vastauksissa yleisimpiä perusteluja olivat "identiteetti, paikallisuus ja yhteisöllisyys korostuu kylien nimen kautta - nimi tulee säilyttää postinumeron yhteydessä.", "muutos aiheuttaisi sekaannuksia, harmia ja kustannuksia - miksi korjata jotain mikä ei ole rikki", "postitoimipaikan nimi auttaa hahmottamaan sijainnin laajassa kunnassa" sekä "postinkulku vaikeutuisi entisestään".

Tämän vuoksi kunnanhallitukselle esitetään nyt, että kysely ei anna aihetta jatkotoimenpiteisiin.
Kunnanhallituksen pöytäkirjaan esitetään kirjattavaksi kuitenkin, että asiaa on syytä tarkastella uudelleen seuraavalla valtuustokaudella. Valtuustokausi vaihtuu reilun vuoden päästä.

Kunnanhallitus päättää asiasta maanantaina 20. tammikuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Postinumeroalueiden yhdistämisestä ei vielä päätöksiä – siirtyy alkuvuoteen17.12.2019 09.10
Postitoimipaikkakyselyn rahat olisi haluttu säästää7.11.2019 09.05
Keskusta ei halua yhdistää Nurmijärven postitoimipaikkoja – "Heikennys nykytilanteeseen"24.10.2019 08.10
Postitoimipaikan yhtenäistäminen puhuttaa – näin kunnanhallituksen puheenjohtaja avaa taustaa4.10.2019 06.15
Nurmijärvelle yksi yhtenäinen postitoimipaikka? "Lisäisi valtakunnallista tunnettavuutta"2.10.2019 11.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat