Puheenaihe

Uuden Matti Nykänen -kirjan toinen tekijä: "Matin poismeno on ottanut koville"

Matti Nykänen keikalla Lahden kauppatorilla.

Arkisto / Katja Luoma

Vuosi sitten 55-vuotiaana kuolleen mäkihyppylegenda Matti Nykäsen elämäkerta julkaistaan tulevana syksynä. Otavan kustantaman kirjan nimeksi tulee Elämä oli laiffii – Matti Nykänen 1963–2019. Kirjan tekevät yhteistyössä toimittaja-kirjailija Marko Lempinen sekä pitkän linjan muusikko Jussi Niemi, joka toimi keikkalavoja vuosikymmeniä kiertäneen Nykäsen bändin kitaristina ja lauluntekijänä, kerrotaan tiedotteessa.

– Matin poismeno on ottanut koville. Tämä projekti auttaa minua prosessoimaan Matti-muistoja ja siirtymään eteenpäin, Niemi toteaa tiedotteessa.

– Kun minua pyydettiin mukaan kirjaprojektiin, mietin jonkin aikaa vastaustani. Halusin tutkiskella suhdettani Mattiin, omia motiivejani. Tulin siihen lopputulokseen, että haluan ehdottomasti olla mukana tekemässä Matista sellaista kirjaa, joka kuljettaa lukijan totuudenmukaisesti mäkitornien juurelle ja keikkalavojen taakse, Niemi jatkaa.

 

Kirja perustuu tekijöiden omiin tietoihin ja kokemuksiin sekä haastatteluihin ja arkistomateriaaliin. Kirjaa varten haastatellaan Nykäsen läheisiä, ystäviä, kilpakumppaneita ja yhteistyötahoja.

Lempinen tutustui Nykäseen 2010-luvun taitteessa ja ystävystyi tämän kanssa sittemmin toimituksellisen yhteistyön lomassa.

– Olen etuoikeutettu päästessäni hahmottamaan lukijoille aiempaa tarkempaa ja laajempaa kuvaa näin suuresta suomalaisesta persoonasta, jonka tragedia tuntui koskettavan vähintäänkin puolta suomalaisia, ketä milläkin tavoin, Lempinen sanoo tiedotteessa.

Matti Nykäsessä oli Lempisen mukaan ihmisenä monia erilaisia puolia, joista osa pysyi julkisuudelta piilossa.

– Uutta tietoa ja tarinoita on luvassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Matti Nykäsen omaiset tyrmäsivät kaikki monumenttiehdotukset – haluavat Matille näköispatsaan26.11.2019 15.06
MTV: Matti Nykänen soitti pysäyttävän puhelun Juha Miedolle vain pari kuukautta ennen kuolemaansa – "Perkele Jussi, nyt mennään yhdessä laittamaan tämä kuntoon"25.9.2019 09.11
Matti Nykäsen Pia-leski pelkää menettävänsä kotinsa – Seiska: Nykäseltä jäi velkoja, joista leski ei tiennyt22.8.2019 08.42
Matti Nykäsen 38 900 euron auto vetää selfien ottajia tamperelaiseen autoliikkeeseen – "Varmaan he miettivät, että Mattikin on istunut tässä"19.7.2019 06.10
IS: Matti Nykänen menehtyi haimatulehdukseen – omaiset vahvistavat18.5.2019 09.20
Matti Nykänen on kuollut – Seiska: Menehtyi yllättäen kotonaan viime yönä4.2.2019 08.14

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat