Paikalliset

Vinoileva Hiiri matkaa kavereineen Klaukkalasta maailmalle

Esikuva kotimaskotista. Vinoilevan hiiren esikuva löytyy piirtäjänsä Pauli Kinnusen kotimaskottien joukosta.

Taina Joutsen

KLAUKKALA (NU)Kotivitsinä nelisen vuotta sitten alkunsa saaneen Vinoileva hiiri-sarjakuvan ensimmäinen albumi on lähtenyt valloittamaan maailmaa. Poika saunoo!-albumi tuli painosta sopivasti joulumarkkinoille. Albumin on piirtänyt Pauli Kinnunen ja toimittanut Jaana Leppänen.

– Kesällä, kun graafisella alalla oli hiljaista, päätimme kokeilla, mitä tästä tulee. Ajattelimme albumia lähinnä omaksi yrityslahjaksemme, mutta myös muut yritykset kiinnostuivat siitä. Loppuvuonna ei sitten ehditty tekemään muuta kuin sitä, kertoo Lomakeleijonat-painotaloa Konalassa pitävä klaukkalalainen Pauli Kinnunen.

Albumia on myynnissä sekä Akateemisessa että Suomalaisessa kirjakaupassa. Sitä on tehty myös useille yrityksille niiden omilla kansilla.

Seuraavaksi sarjista tarjotaan villeille kaupoille. Omankin kylän myyntipaikat ovat vielä katsastamatta.

Hahmojen esikuvatkodin maskoteista

– Tämän on tarkoitus olla hauska ja rento, Kinnunen esittelee Poika saunoo!-albumia.

Päähenkilöinä siinä seikkailevat Vinoileva hiiri, Hikoileva hiiri, Pallosiili, Citypöllö ja Saunatonttu. Scifimäisen silauksen tuo avaruusalus Esterpisu ja sen ”urhea” kapteeni Kirsch.

Sarjakuvassa on myös ripaus nurmijärveläisyyttä. Nyt ilmestyneessä albumissa hiirikaverukset käyvät esimerkiksi Pahvimylläri-nimisessä ravintolassa.

Useimmille Kinnusen ja Leppäsen sarjishahmoille löytyy esikuva pariskunnan kotoa. Esimerkiksi Vinoileva hiiri vinoilee monessa mielessä. Sen kotoinen pehmoesikuva kallistuu helposti kyljeltä toiselle.

Myös Pallosiili, Citypöllö ja Saunatonttu löytyvät kodin maskottivalikoimista. Pauli Kinnunen pitää eniten hiiristä. Myös sarkastinen Saunatonttu on hänen suosikkejaan.

Jaana Leppästä taas viehättää pyöreä siilihahmo.

Vinoilevat hiiretovat ”käsityötä”

– Totuus on tarua ihmeellisempi. Eihän sitä tarvitse kuin katsoa nykyisiä poliitikkoja, Pauli Kinnunen kertoo sarjakuviensa synnystä.

Vaikka Vinoileva hiiri-sarjikset on tarkoitettu harmittomaksi ajanvietteeksi, tarkkaavainen lukija löytää niistä viittauksia esimerkiksi klassikkosarjiksiin.

Kerrontatapaansa Kinnunen kuvailee elokuvalliseksi. Hän on tarkka siitä, että kaikki kuvat on piirretty käsin. Tietokonepiirroksia Vinoileva hiiri-albumeista ei löydy.

Monista sarjakuvista poiketen ensimmäinen Vinoileva hiiri-albumi on jatkuva tarina, yhdeksänkymmentäsivuinen kuvitettu novelli. Voidaan todellakin puhua ensimmäisestä albumista, sillä hiirten seikkailuille on jo olemassa jatkoa.

Tavoitteena albumivuodessa

Pauli Kinnunen on vuosien kuluessa ehtinyt piirtää pöytälaatikkoon viiden albumin verran. Niistä tuorein julkaistiin ensimmäisenä

Seuraavaksi vuorossa on neljäntenä syntynyt albumi. Kaksikko aikoo julkaista sen ensi syksynä. Albumia joudutaan vielä työstämään melkoisesti, sillä sellaisenaan se ei ole ajankohtainen.

Jatkossa Vinoilevia hiiriä aiotaan julkaista kerran vuodessa. Kinnusen toiveena on myös päästä piirtämään sarjistaan johonkin lehteen.

Ensimmäinen osa käännetään lähiaikoina englanniksi. Suomenkielistä versiota on jo päätynyt myyntiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat