Jaakko OjanneKirjoittaja on herastuomari ja kotiseutulehti Klaneetin toimittaja.

Quo vadis Suomi?

Väestöennusteet puhuttavat kovasti, taas kerran. En halua kuulostaa välinpitämättömältä, mutta en ole asiasta kovinkaan yllättynyt. Perhekokojen pieneneminen, sinkkutalouksien lisääntyminen ja lapsiluvun supistuminen on ollut vallitsevaa todellisuutta jo pidemmän aikaa. Laskusuhdanteiden ajanjaksot ovat korostaneet tätä kehitystä.

On paradoksaalista, että yleismaalimallinen ilmiö on se, että elintason kohotessa ja vaurauden lisääntyessä perhekoko pienenee ja lapsiakin hankitaan vähemmän. Kun hyvinvointiyhteiskunnassa ja vaurauden ympäristössä tulee taloudellinen taantumavaihe, niin jälleen lapsiluku pienenee. Sen sijaan köyhimmissä maissa lapsiluku on tavannut alituisesti kasvaa.

Vauraammissa yhteisöissä, missä kaikki lasketaan huolellisesti, on lapsi eräänlainen kustannuserä ja köyhyyden runtelemissa yhteisöissä lapsi on eräänlainen resurssi, kun ei muuta ole.

Nyt tietenkin pohditaan, miten meidän käy, jos ei syntyvyys nouse. Poppakonstit ja populistiset ideat käyvät helposti argumenteiksi. Tosiasia on kuitenkin se, että rahasta ei kukaan ala lapsia laatimaan eikä syyllistämisellä jälkikasvua synny.

Miten siis käy Suomen ja kansan? Uskoisin, että kuten aina ennenkin. Kyllä tästä selvitään – taas kerran. Otan nyt esimerkiksi 1695-1697 nälkävuodet, jolloin suomalaisten tuolloisesta noin 0,5 miljoonan ihmisen lukumäärästä hupeni noin kolmannes. Kun nälästä oli selvitty, alkoikin 1713 isoviha jatkuen 1721 Uudenkaupungin rauhaan. Ensin Ruotsin soturikuningas Kaarle XII vei asekuntoiset ruotumiehet pitkin Euroopan sotatanteria kuolemaan ja Venäjän Pietari Suuren kasakat hävittivät ja orjuuttivat jäljelle jääneitä.

Historiamme viimeinen suuri kurjuus oli 1867-1868, jolloin nälkä taas tappoi. Nyt noin 200 000. Väkiluku oli alle 2 miljoonaa. Toki ajat kohenivat ja 1918 päästeltiin jo toinen toisiamme päiviltä, ja parinkymmenen vuoden kuluttua oli talvi-, jatko- ja Lapinsota. Taas meni väkeä manan maille.

Kaikesta olemme selvinneet. Sen sijaan olemme rakentaneet maan ja valtion, jonne on muualtakin haluttu tulla. Ja – yllätys-yllätys – tulijat ovat suomalaistuneet. Nyt meitä on jo noin 5 miljoonaa. Kyllä tässä lopulta taas hyvin käy. Uskokaa minua.

Jaakko Ojanne

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet