Antti Kanto

Kolumni: On taas aika uudistua

Kesän jälkeen alkaa melkoinen kuhina kun yksilöt kehittävät itseään uusilla harrastuksilla ja käristävät kesämakkaroitaan monimutkaisten liikuntalajien parissa. Työpaikkojen kahviautomaatteja suorastaan halaillaan uuvuttavien muumimaailmojen ja epäpuhtaiden vesipuistojen jälkeen.

Myös minä olen nauttinut aimo annoksen perhelomailun ihanuutta ja siksi olenkin täysin valmis syksyn hiljaisuuteen, arkirytmiin paluuseen ja itseni kehittämiseen. Aamun lehdestä saan ensimmäisen idean. Alan vältellä suolistossa fermentoituvia hiilihydraatteja ja otan käyttöön fodmap-ruokavalion.

Itseruoskimisen ideat alkavat pulputa kuin valkosipulimajoneesi grilliateriaan. Päivällä pidän ryhdin hyvänä jännittämällä syviä vatsalihaksia ja illat kehitän itseäni kansalaisopiston ruumisarkku-, filosofia- ja rakukursseilla.

Lämpimänä kesäiltana soitti Masa. Juttelimme kesästä, uimisesta, itsekurin puutteesta ja yksinäisyydestä. Kesä on vaikeaa aikaa, kun kaikilla muilla on perhettä. Nieleskelin tyytymättömyyteni ja kyselin syksyn kuvioista, suunnitelmistakin. Hän toivoi tapaavansa ihmisen, jonka kanssa voisi harrastaa yhdessä. Että olisipa joku kaveriksi pyörälenkille. Ja voitais käydä laavulla ja katsomassa koskea.

Vauva herää nälkäisenä ja alan penkoa sosetta kaapin perältä. Leikkaan itsellenikin paksun siivun vaaleaa leipää, semmoista oikein höttörää. Väärät hiilarit alkavat oitis fermentoitua, ruuansulatuselimistö vinkuu ja poksuu. Hiljennän prosessin lusikoimalla ison annoksen kanapastaa suoliston tueksi. Hiilihydraattien pakoilu ja ruumisarkun nikkarointi täytyy varmaan sittenkin siirtää seuraavaan syksyyn.

Teiden varsilla kasvaa maitohorsmaa, kanervat huojuvat puhurissa. Yksinäisen sanat herättivät tähyämään oman ajan vaatimusten yli. Voisin heittäytyä nauttimaan pienistä, kun ovat tässä vielä kaikki, kotona.

Mitä jos opiston pajunsidontakurssin jälkeen soittaisin joskus ja kyselisin kuulumisia. Että olekkos käyny laavulla.

Antti Kanto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet