Riitta KetolaKirjoittaja on Nurmijärven Uutisten toimittaja.

Kolumni: Kylien häivytys ei taida auttaa imagoasioissa

Kuvituskuva.

Riitta Ketola

Kun luin Nurmijärven kunnanhallituksen esitystä alkusyksystä, en meinannut uskoa silmiäni. Ihanko oikeasti esitetään, että Nurmijärven postitoimipaikkojen nimet pitäisi kaikki muuttaa Nurmijärveksi?

Perusteluna mainittiin muun muassa imagon kohotus. Sitähän Nurmijärvellä on viime vuosina tehty ja ihan menestyksekkäästikin. Minun mielestäni tässä kohdassa ajetaan kuitenkin postiautolla ojaan. Kirjejakelu hupenee lähes olemattomiin ja laskutustiedotkin hoituvat automaattisina tulostuksina eteenpäin.

Yksi perustelu olivat yritykset. Mikäli yritys kertoo olevansa Nurmijärveltä, on sen joka tapauksessa kerrottava myös missä päin kuntaa se sijaitsee.

Nurmijärveläisillä on vahva kotiseutuhenki, joka sisältää kunnan, mutta myös kotikylän. Samoin kylien nimet jo sinällään voivat kertoa jotain enemmän kuin kunnan nimi, kuten Rajamäki ja Altian historia tai Palojoki ja Aleksis Kivi.

Oma lukunsa on Klaukkala. Se on kunnan suurin taajama ja eniten kasvava kunnan osa. Moni ulkopaikkakuntalainen tuntee kyllä Klaukkalan, mutta ei välttämättä osaa yhdistää sitä Nurmijärveen. Muutos vaatisi sen, että kaikki klaukkalalaiset alkavat jatkossa kertoa olevansa pelkästään nurmijärveläisiä. Uskovatko luottamushenkilöt oikeasti, että tämä toteutuu ja asia muuttuu postitoimipaikan vaihdolla?

Nurmijärvellä on samanlainen ison kunnan ongelma kuin esimerkiksi Tuusulassa, jossa on kolme vahvaa taajamaa eli Hyrylä, Jokela ja Kellokoski.

Päättäjille tulee välillä ihmeellisiä päähänpistoja, kun halutaan kohottaa kunnan imagoa. Näin kävi aikoinaan Tuusulassa, jossa Hyrylän nimeksi muutettiin poliitikkojen päätöksellä Tuusulan keskus. Tämän historiallisen nimen korvaaminen teennäisellä Tuusulan keskus -nimellä ei asukkaita miellyttänyt ja nykyään käytetään jälleen Hyrylää. Kannettu vesi ei nimittäin kaivossa pysy.

Samanlaisen ”kasvojenkohotuksen” yritti Sipoo tehdä aikoinaan Nikkilän kanssa muuttamalla nimen Sipoon keskukseksi. Ilmeisesti hävettiin sitä, että sana Nikkilä tarkoitti monelle ulkopaikkakuntalaiselle vielä tuohon aikaan pelkästään mielisairaalaa. Sipoon keskus ei kauan elänyt ja nykyään Nikkilästä ja sairaalan alueesta, joka on muutettu asuinalueeksi, osataan olla jopa ylpeitä.

Maineenkohotusta ja tunnettavuutensa parantamista jokainen kunta mielellään tekee, eikä siinä ole mitään väärää. Väitän kuitenkin, että Nurmijärven ehdotus ei mainetta ja tunnettavuutta paranna. Se täytyy tehdä muulla tavoin. Ehkäpä se tehdään käpylehmillä?

Riitta Ketola

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet