Antti Kanto

Kolumni: Tylsä lapsi

-

Muistan kuinka lapsena mulkoilin pitkiä aikoja huoneeni autotapettia tai haahuilin linttaanpoljetuissa toppakengissä ympäri savista pihamaata. Paljon tuli vietettyä aikaa niin sanotusti nollat taulussa. Jos valitin tylsyyttä, tarjottiin vastalahjaksi lehtiharavaa tai työhanskoja. Tartuin yleensä toimeen, mutta tajunnanräjäyttävät elämykset loistivat poissaolollaan.

Nykyään tulee harvoin vain seisoskeltua tekemättä mitään. Kassajonossa kaivan puhelimen kouraan tai selaan somea lapsiltani salaa pitkästyttävässä piiloleikissä. Appelsiinin syönnin olen joutunut lopettamaan, koska sen kuoriminen on liian hidasta. Pöljää, sanoo puolisoni.

Telkkaria meillä ei ollut, joten toljotin tyhjyyteen luokkakavereiden viihdyttäessä itseään ritariässillä ja pulttiboisseilla. Aikaa siis jäi ja se oli vanhempieni mielestä hyvä käyttää järkevästi. Isäni olikin uppiniskainen pienviljelijä. Hän sai halvalla Leinolta karitsoja ja ajatti tukkirekallisen losoja pihaan. Sitten olikin vähän aikaa tekemistä.

Pyörähän minulla oli. Irtaannuin pihastamme vaaleansinisellä Helkamalla naapuriin. Seurasin tarkkaavaisena, kuinka jäinen pulla lämpeni alle minuutissa höyryävän pehmeäksi. Mikroa meille ei hankittu, koska tuo juppien rohjake levitti haitallista säteilyä kunnollisten ihmisten riesaksi. Isäni on leivinuunimiehiä.

Koska viihdettä oli vähän ja ruoka ei valmistunut minuutissa, oli aikaa kuvitteluun. Hiihdin suu ammollaan kuin Tornion oma poika Isomettä tai sitten talutin hyvin koulutettua koiraa pitkin kyliä. Kuvittelin muiden lasten kateelliset ja ihmettelevät ilmeet. Ehkä olinkin kaiken tylsyyden keskellä onnekas? Sillä missä tylsyys siellä luovuus.

Klapinteon ja lampaanhoidon lomassa isällä oli joskus aikaa leikkiä piilosta takkahuoneessa. Isä löytyi aina samasta piilosta työtakkien alta. Huvipuistokäyntien muistot haalenevat, mutta tunnejälki vanhemman läsnäolosta ei tunnu katoavan.

Lapseni valittavat usein tylsyyttä. Tarjoan tiskikoneen tyhjentämistä, mutta se ei kelpaa. Kysyn, mitä kivaa he toivovat isänpäivältä. Saavat kerrankin valita. Piiloleikkiä, kirkonrottaa ja valopiiloa. Iso on urakka edessä, mutta lupaan yrittää selviytyä. Jopa ilman käyntejä somessa.

Antti Kanto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet