Puheenaihe

Pullovesien mikromuovista nousi kohu – Muoviteollisuus: "Ei tällaista pitäisi koskaan tapahtua"

Kuvituskuva.

Armi Suojanen / Arkisto

Tänään mediassa on uutisoitu laajasta kansainvälisestä tutkimuksesta, jonka mukaan huomattavan monissa pullotetuissa vesissä on runsaasti mikromuovia.

Nyt asiasta nousseeseen kohuun vastaa Muoviteollisuus ry. Yhdistys muistuttaa, että erityisesti elintarvikekäyttöön tarkoitettujen muovipullojen materiaaleille on olemassa tarkat vaatimukset. Lisäksi tuotteiden valmistus ja käyttö ovat viranomaissäädeltyjä.

– Pakkauksen päätehtävä on suojella tuotetta pilaantumiselta. Pakkaus merkintöineen kertoo myös tärkeää tietoa sisällöstä ja sen oikeasta käytöstä, yhdistys korostaa.

Muoviteollisuuden mukaan lähtökohta valmistus- ja toimitusketjun joka portaassa on se, ettei pakkauksesta siirry kuluttajaa vaarantavia tai tuotetta pilaavia ainemääriä. Nykyisen tiedon perusteella ei kuitenkaan ole tarkoin arvioitavissa, mistä mikromuovia olisi vesiin tullut. 

– Asianmukaisesti valmistetusta ja käsitellyistä muovipakkauksista muovia ei tulisi irrota, ei myöskään sulkimista, joihin epäilys osin on kohdistunut, yhdistys kertoo.

Sen mukaan ainakin tunnetuimmat veden pullottajayritykset ovat tarkistaneet prosessinsa uutisoinnin perusteella.

Muoviteollisuus ry lupaa seurata lisätiedon karttumista ja tiedottaa uusista käänteistä heti kotimaisia jäsenyrityksiään sekä sidosryhmiä. Tavoitteena on taata turvallisin mahdollinen pakkausmuoto niin juomille kuin muillekin pakattaville tuotteille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (4)

Kommentit

Eli siis ihmiset ovat

Eli siis ihmiset ovat vetäneet mikromuoveja kitusiinsa vuosikymmenien ajan ilman, että kukaan on huomannut mitään haittoja... No, eiköhän sitä löydy riittävästi julkisuuden haluisia ympäristöaktivistitutkijoita, jotka syöttävät jollekin helposti sairastuvaksi jalostetulle laboratoriorottalajille vähintään 1000x annoksia mikromuoveja. Kun vielä käytetään liian pieniä koepopulaatioita ja valitaan vain "sopivat" tulokset, niin hetken julkisuus tiedemaailmassa on taattu. Sen jälkeen rahanahneet poliitikot ja vallanhaluiset virkamiehet ryhtäävät innolla säätelemään kaikenmaailman muoviveroja, haittamaksuja ja pärekoritehtaiden tukiaisautomaatteja. Miljardiliikevaihtoa pyörittävien ympäristöjärjestöjen lobbarit säestävät sivusta taputtamalla pieniä karvaisia kätösiään. Ja taas on maailma pelastunut.

Nimimerkki KSEE kirjoitti

Nimimerkki KSEE kirjoitti "Eli siis ihmiset ovat vetäneet mikromuoveja kitusiinsa vuosikymmenien ajan ilman, että kukaan on huomannut mitään haittoja..." Muistissamme on kenties että oli myöskin pieniä (mikroskooppisen pieniä suorastaan partikkeleita) joista ei pitänyt olla mitään haittaa vaikka niitä kitusiin hengirettiin ja juotiin vuosikymmeniä, aine oli nimeltään asbesti.Toivottavast näillä partikkeleilla ei havaitua vastaavia pitkäaikaisvaikutuksia, ei terävän rakenteen vaan kemikaalivaikutusten kautta. Mitä niistä liukenee ajan oloon sekä kaloissa että ihmisessä. Tosin onhan meillä hampaiden paikoista ja keinonivelistä lähtien ollut pitkäaikasta muovin vaikutusta elimistössämme. Lisää biologista tutkimusta siis vaadittaisiin. Minua kiinnostai syöskin mitä mikrokuituiset siivousliinat ovat vaikutuksiltaan. Flees on jo kehoitettu hävittämään, koska siitä niitä irtoaa pesukoneessa, mutta mitä tehdään tiskiräteille ym.

Vähän vaikea näitä kaikkia

Vähän vaikea näitä kaikkia muovipelotteluja on ottaa tosissaan, kun esim. "luotettavat" tahot toitottavat, että merissä on kohta enemmän muovia kuin kaloja - vaikka tieteellinen tutkimus on osoittanut, että merien muovi katoaa jonnekin. Todellisuudessa 90-99% laskennallisesta muovien määrästä on hukassa ja syynä lienee se, ettei muovi olekaan mitenkään ikuista niin kuin meille on koitettu kovasti uskotella: https://www.newscientist.com/article/2132650-newly-evolved-microbes-may-be-breaking-down-ocean-plastics/ Asiaan toki kuuluu, etteivät kotimaiset punavihreät toimittajat noteeraa tällaisia "valeuutisia" vaan vaahtoavat merien jättimäisistä jätepyörteistä ja käyttävät huoletta kuvitusmateriaalina kerta toisensa jälkeen jotain Jakartan satama-allasta, johon rankkasade on huuhtonut kaiken ryönän slummien kujilta. No, niistä jätepyörteistä olisi toki aika vähän näytettävää, koska niissä on muovia luokkaa muutama kilo per neliökilometri (eli muutama milligramma per neliömetri...)

Tää on taas niitä hetkiä kun

Tää on taas niitä hetkiä kun ME KAIKKI KUOLLAAN!

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat