Puheenaihe

Suomalainen halpakauppaketju myydään ruotsalaisille – "Syntyy Pohjoismaiden suurin ketju"

Halpakauppaketju Hong Kong siirtyy ruotsalaisomistukseen. Kaupan myötä syntyy Pohjoismaiden suurin halpamyymäläketju.

Toni Tervo / arkisto

Rusta ja Hong Kong ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla tavarataloketju Hong Kongin koko osakekanta siirtyy ruotsalaisen halpatavaraketju Rustan omistukseen.

Yrityskaupan myötä yritykset saavuttavat yhdessä aseman Pohjoismaiden johtavana halpatavaraketjuna.

Hong Kongin tavoin Rusta keskittyy kodin- ja vapaa-ajantuotteiden vähittäismyyntiin. Yrityskaupan jälkeen Rusta-konsernilla on yli 150 tavarataloa ja noin 3 000 työntekijää. Konsernin liikevaihdon arvioidaan yltävän lähes 7 miljardiin Ruotsin kruunuun kuluvalla tilikaudella.

– Yrityskauppa hyödyttää molempia osapuolia. Rustan kautta pääsemme osaksi Pohjoismaiden kehittyneimpiä toimitusketjuja. Yrityskauppa antaa Hong Kongille vakaan taloudellisen pohjan, mahdollistaa merkittävät volyymiedut ja toteutuneen kaupan kautta pääsemme osaksi Rustan laajaa tuotevalikoimaa. Yhdessä meillä on myös hyvät edellytykset tarjota suomalaisille asiakkaillemme laadukkaita tuotteita erittäin halpaan hintaan, toteaa Hong Kongin toimitusjohtaja Matti Vassinen.

Ruotsalainen Rusta on perheomisteinen yritys, joka perustettiin vuonna 1986. Rusta-ketju on viime vuosinen aikana laajentunut orgaanisen kasvun ansiosta voimakkaasti ja sillä on 90 myymälää Ruotsissa. Vuonna 2014 Rusta laajentui Norjaan, jossa on nyt 22 kannattavaa myymälää. Myös Saksaan on avattu kaksi tavarataloa, ja yrityksen suunnitelmissa on kolmen uuden tavaratalon avaaminen vuoden 2018 aikana.

– Rusta on jo kauan suunnitellut laajenemista Suomen markkinoille, ja nyt toteutunut yrityskauppa täydentää ja vahvistaa Rustan nykyistä liiketoimintaa. Samalla saavutamme yhdessä Hong Kongin kanssa markkinajohtajan aseman pohjoismaisella halpatavaramarkkinalla. Yrityksillä on samankaltaisuuksia eri tuotekategorioiden välillä ja yhtenäinen liiketoimintafilosofia – kahden toimijan ihanteellinen yhdistelmä, toteaa Rustan toimitusjohtaja Göran Westerberg.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (5)

Kommentit

"Yrityskauppa hyödyttää

"Yrityskauppa hyödyttää molempia osapuolia" sanoo Hong Kongin toimitusjohtaja Matti Vassinen Ja jatkaa "toteutuneen kaupan kautta pääsemme osaksi Rustan laajaa tuotevalikoimaa". Ei voi muuta kuin nauraa. Vassinen hyvä, ei Honkkari ole joku kummallinen osapuoli vaan osa Ruotsalaista Rustaa vaikka juridisesti on vielä itsenäinen yhtiö. Koitapa "osapuolena" tehdä joku Rustalle epämieluisa päätös! Ettekä te "pääse" osaksi Rustan laajaa tuotevalikoimaa vaan teidät pakotetaan siihen. Todellisuudessa sinulta ja muilta Honkkarisaililta riisuttiin päätösvalta minimiin tuotevalikoimasta. Niinkuin aina, sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ja vielä risut Helsingin Uutisille ja toimittaja Pietilälle kun julkaisitte yhtiön lehdistötiedotteen liki sanasta sanaan ikään kuin omana uutisena. Ehkä rehellisempää on kertoa tuo myös lukijoille.

Pikaisesti katsoen ostajan

Pikaisesti katsoen ostajan web sivut, tuotevalikoimaltaan jotain tiimari- ohlsson tasoa. Hongkong on paljon enemmän. Ehkä ruotsalaiset ostikin nyt osaamista!

Vassisella ja Westerbergillä

Vassisella ja Westerbergillä taitaa olla olla kapitalistisesta kaupankäynnistä vielä oppimista. Eivät k.o. yritykset ole jatkossa kumppaneita vaan yksi yritys vaikka sisäiseltä rakenteeltaan ehkä mahdollisesti konserni (kunnes haetaan lisää synergiaa päällekkäisyyksiä purkamalla). Vassinen ei jatkossa johda itsenäistä yritystä vaan tytäryhtiötä niin kauankuin hänen tuloksensa tyydyttää Rustan omistajia ja johtoa. Hong Kongin etu ja hyöty oli kaupassa se miten paljon sen aikaisemmat omistajat saivat Rustalta rahaa kauppatavarastaan eli yhtiöstään. Ei mikään mitä konsernissa tapahtuu kaupan päättämisen jälkeen (jos eivät jääneet vähemmistöosakkaiksi Rustassa esimerkiksi niin, että saivat osan kauppasummasta sen osakkeina). Yhteistyö olisi ollut ihan jotakin muuta kahden erillisen yhtiön välillä. Silloin liiketoiminnassa olisi edelleenkin "osapuolia". Nyt on vain yksi osapuoli jolla toki on isommat rahkeet kuin aiemmalla Hong Kongilla. Ehkä toimituskin voisi olla hieman tarkempi muotoillessaan uutisiaan.

Toivottavasti honkkarin

Toivottavasti honkkarin valikoimat ja hinnat pysyvät jatkossakin.

Kiinankuraa kansalaisille.

Kiinankuraa kansalaisille. Lapsityövoimalla toiselta puolelta palloa kuskattua tavaraa jota ilman ei kukaan tule toimeen. Kestävää kulutusta mutta ei tästä kaupasta.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat