Puheenaihe

US: Kova ulostulo hallituspuolueesta – ”Keskustan ei pidä olla hallituksessa, joka tekee holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa

Kuvassa oikealla kansanedustaja Mikko Kärnä.

Matti Juusela

Keskustan kansanedustaja ja eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen Mikko Kärnä pitää hallituksen päätöstä vastaanottaa lisää turvapaikanhakijoita Välimereltä virheenä, kirjoittaa Uusi Suomi.

– Vaikka kyseessä onkin yhteensä vain 13 henkilön vastaanottaminen, antaa tällainen päätös aivan väärän signaalin niin turvapaikanhakijoille kuin ihmissalakuljettajillekin, sanoo Kärnä.

Kärnän mukaan päätökset turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta ovat hallitusohjelman vastaisia, kirjoittaa US.

– Olin itse neuvottelemassa turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa koskevista linjauksista. Nyt tehdyt päätökset pyyhkivät niillä persausta. Hallitus ei tule saamaan enää tukeani, mikäli se jatkaa tällä linjalla. En tule hyväksymään enää yhtäkään tällaista vihervasemmiston maailmanhalauspäätöstä, kertoo Kärnä Uuden Suomen mukaan

Uuden Suomen artikkeli on täällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (22)

Kommentit

Kärnä on oikeassa, todella

Kärnä on oikeassa, todella vastuuttomia tekoja hallitukselta. Jokainen ymmärtää, että Afrikasta tulevat nuoret miehet eivät ole pakolaisia, heidän kuljettaminen tänne veronmaksajien varoilla aiheuttaa voimakasta suuttumusta ja leimaa väistämättä samaan kastiin täällä jo ennestään olevat afrikkalaiset. Todennäköisesti hallitus ottaa myös ISIS-naiset ja lapset Suomeen, sen jälkeen saman kulttuurin edustajia katsotaan todella kieroon. Kepulit ja vihervasemmistolaiset eivät tunnu tajuavan, mitä vahinkoa he tekevät.

Kerrankin Kärnän suusta tulee

Kerrankin Kärnän suusta tulee jotain todella järkevää sanontaa ulos. Meritaxilla kun tuodaan suoraan Eurooppaan ja maksua vastaan vielä, niin se ei todellakaan ole mitään turvapaikanhakua vaan laitonta maahantunkeutumista.

Tällaisia kansanedustajia

Tällaisia kansanedustajia Suomen kansa tarvitsee. Keskustapuolue saattaa vielä nousta häpeällisestä alennuksestaan mikäli Mikko Kärnän tyyppisiä suoraselkäisiä edustajia tulee lisää. Vihapuheiden aika on mennyt, tarvitaan jämäkkää toimintaa.

Selventävä kuvateksti on

Selventävä kuvateksti on aina paikallaan.

No, nyt on otettu

No, nyt on otettu turvapaikanhakijaksi. Sitten toinen asia on, hyväksytäänkö anomus. Mutta itse kannatan leireiltä jo esiraakattujen ottamista mieluummin, kuin venematkan salakuljetetuilta. heidän pitäisi pelastaa Libyaan.

Kun ISIS terroristien omaiset

Kun ISIS terroristien omaiset määräävät mitä valtio tekee, ei uskottavuutta koko Suomen oikeusjärjestelmään. Ei mitään kunnioitusta hallitukseen ja kansanedustajiin jotka hakevat terroristeja Suomeen terroristien sukulaisten käskystä. Joskus ennen EUta terroristit katsottiin rikollisiksi, joiden paikka oli vankilassa ja joita ei valtio pokkuroinut ja kiittänyt .

Valtion hoitamia maanteitä

Valtion hoitamia maanteitä hengenvaarallisessa tilassa.Monttuja asfaltissa keskellä maantietä monessa paikassa. Vanhuksille ei riitä inhimillistä hoitoa, saattohoito puuttuu kokonaan suuresta osaaSuomea . Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit leviävät , pakolaisista puolet kantaa resistenssiä bakteeria joka myös tarttuu ihmisestä toiseen. Uusin tappava sieni leviää matkustelun ja monikulttuurin sekä sairaaloiden siivouskustannuksist säästämisen takia. Rahantarvetta olisi muuhun kuin Afrikkalaisten miesten saattamiseen Suomen eläkejärjestelmään .

Keskustan ja varsinkaan

Keskustan ja varsinkaan kärnän ei pitäisi olla minkäänlaisessa hallituksessa, saivat jo viime kaudella tuhoa aikaan enemmän kuin monikaan hallitus yhteensä.

Testatkaa kuppataudit,

Testatkaa kuppataudit, antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit, sukuluolitaudit ja HIvit sekä kurkkumätä, keuhkokuumeet ja muut tarttuvat taudit Afrikkalaisilta . Siellähän ei ole mitään rokotusohjelmia eikä tietoa sukupuolitaudeista. Siittämisestä näkyy olevan hyvää tietoa Afrikan väestön räjähdysmäisen kasvun perusteella . Seksi ja lorviminen maittaa mutta työ on kuin tervaa.

Holtitonta maahanmuuttoa on

Holtitonta maahanmuuttoa on oikea sana kuvaamaan Suomen maahanmuuttolinjaa. Hallitus neuvottelee jopa terroristien lähipiirin kanssa ja ymmärtää terroristin omaisen huolen kuinka terroristin hyvinvoinnin käy sota-alueella. Kohta lähtee Finnairin kone hakemaan ISIS taistelijoita ja näiden Kalifaatin jäseniä,Suomeen kun ISIS Kalifaatissa ei ole enää lihapatojen äärellä mukavaa . ISIS hävisi, tulkaa hakemaan . Kuin sotaveteraanit , terroristin käskystä.

Holtitonta maahanmuuttoa on

Holtitonta maahanmuuttoa on oikea sana kuvaamaan Suomen maahanmuuttolinjaa. Hallitus neuvottelee jopa terroristien lähipiirin kanssa ja ymmärtää terroristin omaisen huolen kuinka terroristin hyvinvoinnin käy sota-alueella. Kohta lähtee Finnairin kone hakemaan ISIS taistelijoita ja näiden Kalifaatin jäseniä,Suomeen kun ISIS Kalifaatissa ei ole enää lihapatojen äärellä mukavaa . ISIS hävisi, tulkaa hakemaan . Kuin sotaveteraanit , terroristin käskystä.

ISIS terroristien

ISIS terroristien toimeentulolla päällystäisi yhden jos toisenkin valtion hoidossa olevan maantien käyttökuntoon . Yksi ISIS terroristi maksaa Suomelle saattohoito- osaston hinnan . Saattohoitokodin lääkäri kertoo: " On ihmisoikeusrikos antaa ihmisen kuolla kärsien. " Hallitus kuuntelee terroristien omaisia, hallitus voisin kuunnella Suomalaisia erikoislääkäreitä ja vanhuksia .Myös ISIS terroristien uhreja hoitaneita kannattaa kuunnella . Miksi huoli terroristeista??

"Suomi ottaa Välimereltä

"Suomi ottaa Välimereltä vastaan yhteensä enintään 13 turvapaikanhakijaa... pyynnöt turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta tulivat Euroopan komissiolta. EU-ministerivaliokunta linjasi samalla, että turvapaikanhakijoiden vastaanotto oli kertaluontoinen. Valiokunta kertoo tiedotteessa haluavansa osoittaa tukensa Maltalle, joka on joutunut kestämättömään tilanteeseen." (Yle 12.7.) Kärnä on jälleen osoittanut olevansa täysiverinen populisti, jolle onkin Kepussa Väyrysen jättämä paikka vapaana.

Kärnä on vain pahainen

Kärnä on vain pahainen räksyttäjä. Tämä on häneltä aika tyypillinen avaus. "Vähän pihalla itse aiheesta" eivätkä eväät riitä julkiseen keskusteluun kun ei hän jaksa ottaa asioista selvää. Pam ja äkkiä pakoon. Hän suoltaa näitä avauksia koko ajan. Sellainen on Kärnä.

Kärnä on harvinaisen oikeassa

Kärnä on harvinaisen oikeassa. Miten terroristijärjestön jäsenet tai heidän omaisensa voivat pyörittää Suomen hallitusta mielensä mukaan.

Kärnä syyttää

Kärnä syyttää holtittomuudesta. Kyse on kuitenkin hyvin suunnitellusta kahden ihmisjoukon vastaanottamisesta. Toinen kahdeksan ja toinen viisi henkilöä. Minusta kyse on pikemminkin äärimmäisen hallitusta toimenpiteestä. // Tuolla viiden pakolaisen tuomisella Maltalta EU:n puheenjohtaja yrittää näyttää positiivista esimerkkiä EU:n yhteisestä vastuunkannosta joka kohdistuu muuhunkin kuin kansainvälisten pankkien ja sotimisen tukemiseen. Toisellakin halutaan osoittaa vastuunkannon ja taakan jakamista. Molemmissa tapauksissa motiivit ovat hyvät ja kannatettavat. // Jos tuollainen ei sovi Kärnän pirtaan niin toivottavasti hän huomaa olevansa väärässä puolueessa ja siirtyy mitä pikimmin paremmin ajatusmaailmalleen sopivaan joukkoon eli kauemmas oikean laidan populistis-nationalistiseen hämärään.

Yksikin on liikaa.

Yksikin on liikaa.

Suomalaiselle täysin samat

Suomalaiselle täysin samat oikeudet ja maksut kuin Afrikasta ja lähi- idästä tulleille . Jos Afrikkalainen mies saa ilmaiset terveydenhuolto ja sairaanhoitokäynnit , rokotukset , lääkkeet , Suomen kansalaisen tulee saada täysin samoin ehdoin palvelut kuin Afrikasta tullut. Ei mitään laskutuksia . Nythän kanta- Suomalaisen sairaalalaskut, lääkärikulut ja hoidot menevät ulosottoon jos potilaan tuloilla ei kykene laskuja maksamaan.Nämä maailmalta tulleet pääsevät yrkistyisille terveysasemille näyttämällä naamaa ja maksusitoumusta . Tulkit mukana . Palvelemassa .

Suomalainen samanvertaiseksi

Suomalainen samanvertaiseksi maahantulijoiden kanssa. Syrjintä ja sorto lopetettava . Rasismille loppu.

Suomessa asui alunperin vain

Suomessa asui alunperin vain saamelaisia. Kaikki muut ovat maahanmuuttajia.

Itse asiassa kaikki täällä

Itse asiassa kaikki täällä joskus olleet ovat maahanmuuttajia, jotenkin pikkuhiljaa sukupolvi sukupolvelta Afrikasta tänne raahautuneita. Niin myös ne jotka tänne viimeisimmän jääkauden jälkeen vedestä vapautuville alueille ensimmäisinä ehtivät. Heidän saamelaisuudestaan ei kai kuitenkaan lienetä ihan varmoja. Mutta sen verran kai voidaan sanoa, että nykyisin itseään suomalaisina pitävien esivanhempien tullessa täällä asui lappalaisiksi kutsuttuja. Nimitys lienee kuitenkin tarkoittanut enemmän elintapaa ja ammatteja kuin puhtaasti etnisyyttä. Mukana joukossa siis myös nykyisin etnisesti saamelaisiksi itsensä tuntevien ja sellaisiksi tunnistettavien esivanhempia. Mutta miten mahtoikaan mennä heidän etninen ryhmittymisensä?

Voi muuttaa maahan, kunhan

Voi muuttaa maahan, kunhan tekee työtä joka päivä ja maksaa asumisensa työn palkalla , maksaa terveydenhuoltolaskut palkastaan, lääkärikulut ja lääkkeet palkasta, lasten koulutuksen ja päivähoidon palkasta, matkat palkastaan, remontit ja autot palkastaan, lastenvaunut ja rattaat , vaatteet, ruoan ja sähkölaskut, huonekalut ja harrastukset sekä uskonnon vaatimat ympärileikkaukset palkkatuloistaan. Voi muuttaa . Suomeen.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat