dh Tornarit

Joonas Savolaisella onnistunut iXS-cupin avaus Monte Tamarossa Sveitsissä

Joonas Savolainen eurooppacupin avauksessa Mt Tamarossa

Marko Turunen

dhT:n Joonas Savolainen avasi kansainvälisen kisakautensa mainiosti iXS Eurooppacupin ensimmäisessä osakilpailussa Sveitsin Monte Tamarossa. Aika-ajojen haasteiden jälkeen mies kasasi itsensä loistavasti finaaliin ja sijoittui Eliten joukossa junioreissa sijalle 14. Varsinaisen Eliten listoilla sijoitus oli 64.

"Joo. Kohtalaisesti ne kisat meni", totesi Joonas kisa-avauksesta.

Aika-ajoissa Joonaksella oli hieman keskittymisvaikeuksia. Siksi sijoituskin tipahti sadan huonommalle puolelle.

"Aika-ajot meni täysin pieleen. Neljät pannut yhdellä runilla ja ennen laskua valmistautuminen oli huono", kertoi Joonas suoraan valmistautumisesta.

Finaalipäivän valmistautuminenkaan ei sujunut kuten elokuvissa.

"Sunnuntaina taistelin käsien kanssa harjoituksissa. Ei jaksanut ajaa rataa edes pienissä pätkissä kunnolla!"

Monte Tamaron kisarata oli kohtalaisen pitkä, jopa 7 kilometriä, joten ei ihme, että kädet menee hieman pumppiin.

"Sitten kisarunille keräsin itseni ja lämmittelin hyvin, niin jaksoin ajaa jollain ihmeen raivolla sen yhtä soittoa alas. Ehdin huutaa kolmelle ohitettavallekin", kertoi hienon suorituksen tehnyt Joonas kisalaskustaan. " Muuten vauhti ei huimannut, kunhan jaksoi kaatumatta alas."

Kuitenkin kaikenkaikkiaan hieno kansainvälisen kauden aloitus Joonakselle, kun verrataan tilannetta viime vuoden maailmancupin kisaan Leongangissa, jossa Joonas loukkaantui ja paketoi nilkan lisäksi kautensa.

dhT:n toinen maajoukkuekuski, Ville Ormo, joutui toteamaan kisajärjestelyiden pienoisen puutteen henkilökohtaisesti. Lähtöalueella kilpailijat huudettiin lähtöön italian kielellä. Koska italian kieli ei Villellä vielä ole hanskassa, missasi mies ikävästi finaalilaskunsa. Luonnollisesti pettymys kauden avauskisaa odottaneelle nuorelle kuskille, mutta tuskin tulee toistumaan jatkossa. Pää pystyyn vain!

Muista Suomen maajoukkueen kuskeista parhainta vauhtia piti Markus Olkkonen. Finaalilaskussa mies oli kohtalaisissa liekeissä ja tuloksena oli hieno 29. sija erittäin kovassa seurassa. Miikka Lehtisen sijoitus oli 58, Henrik Karppisen 69. Viimevuoden alle 17-vuotiaiden junioreiden Eurooppacupin kokonaiskilpailun voittaja Riku Länsiö sijoittui junioreissa sijalle 20. Elitessä Rikun sijoitus oli 85.

iXS avauksen voitti maailmancupissakin hienoja sijoituksia aika ajoin ajanut Itävallan Marcus Pecoll ennen Australian Joshua Buttonia ja Italian Lorenzo Sudingia.

Täydelliset tulokset löytyvät osoitteesta http://www.ixsdownhillcup.com/results-de/

Joonas Savolaisen blogia voi seurata Vantaan Sanomien kumppaniosiossa osoitteessa http://www.vantaansanomat.fi/kumppanit/painovoimapyorailyua

Ville Ormon kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.villeormo.com

dh Tornarit

Aikaisempia kirjoituksia

dh Tornarit

dhT on alamäkipyöräilyyn erikoistunut urheiluseura, jonka tavoitteena on edistää vauhdikkaan lajin harrastamista mahdollisimman turvallisesti erityisesti junioreiden keskuudessa. Seura toimii pääsääntöisesti Klaukkalan Tornikeskuksessa.

Lisätietoja toiminnasta ja tapahtumista http://dhtornarit.com

Uusimmat mielipiteet