Pajatiira-seura

Kirkkovenesoudut toukokuussa

Tule soutamaan ja nauttimaan hyvästä seurarasta kirkkovenesoutuihin.

Keijo West

Neljännet kirkkovenesoudut Valkjärvellä Lähtelän rannassa järjestetään 13.-14.5. Soututapahtuma on ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen.

Kirkkovenesoutujen ensimmäiset lähdöt ovat perjantaina 13. 5. klo 18, 19 ja 20 ja loput lähdöt lauantaina 14.5. klo 9, 10, 11, 12 ja 13. Veneeseen tarvitaan 14 soutajaa (vähemmälläkin pärjää) ja perämies. Veneitä lähtee kaksi kerrallaan. Kilpaosuus soudetaan järven pohjoispäästä, padolta Lähtelän rantaan. Viimevuotisen soudun voitti klaukkalalaisista kuntoilijoista koostuva Meikun jumpparyhmä.

On hyvä, että porukassa on muutamia kokeneita. Harjoittelemaan pääsee torstai-iltana.

Soutu maksaa 10 €/ henkilö. Rahat käytetään Valkjärven hyväksi.

Lauantain tapahtuman uutuutena on pienvenesoutu. Mukaan voi tulla omalla veneellä tai lainata Pro Valkjärven venettä.

Puffetista vastaa perinteiseen tapaan Valkjärven koulun vanhempainyhdistys.

Tiedustelut: Ilpö Pölönen, [email protected]. Ilmoittautumiset: [email protected] tai 040 776 2837

Pajatiira-seura

Aikaisempia kirjoituksia

Pajatiira-seura

Oman alueensa aktiivinen puolestapuhuja!

Pajatiira-seura ry (19v) toimii Klaukkalassa Valkjärven läheisyydessä, Tiiran rannan, Pajamäen ja Härkäpuron alueella.
Otamme kantaa ajankohtaisiin aluettamme koskeviin kaavoitus- ja ympäristöasioihin. Pidämme yhteyttä kunnan päättäjiin.
Järjestämme käytännön ympäristökasvatusta pitämällä vuosittain alueella talkoot yhdessä yhden Klaukkalan koulun luokan kanssa.

Lisätietoja puheenjohtaja Päivi Linnoinen, [email protected], p. 045 678 0000, www.paivilinnoinen.fi

Uusimmat mielipiteet