Pro Valkjärvi

Lähtelää siistitty kesäksi

Keijot, Juusola ja West sekä Ismo Verainen rannan ruoppauksessa

Keijo Palonen

Pro valkjärveläiset ahkeroivat  - jälleen kerran - Lähtelän rannassa keskiviikkoiltana 4.5.11. Seinät olivat saaneet maalia jo vähän aikaisemmin, nyt oli roskien, risujen, tumppien ja rantaveteen kerääntyneen roskan vuoro. Kaikesta roskasta ja rojusta ei voi syyllistää nuorisoa. Tuskin nuoret olivat raahanneet ja hajoittaneet parkkipaikalle rikottua hyllystöä tai heitelleet niin paljon tumppeja rantahiekalle. Mitä jos antaisimme vastuun rannan siistinä pitämisen siellä käyville nuorille; paikkoja tavata ja kokoontua kun on liian vähän. Vastuu velvoittaa.  Ranta on hieno, Sääksin jälkeen kunnan hienoin. Pidetään yhdessä se kunnossa!   -  Tavataan Lähtelässä ensi viikonloppuna Valkjärvi-souduissa 13. - 14.5.2011.  Ja kesällä siistissä uimapaikassa  -  eikö?

 

 

Pro Valkjärvi

Aikaisempia kirjoituksia

Pro Valkjärvi

Pro Valkjärvi -yhdistyksen tavoitteena on Klaukkalan taajaman tuntumassa olevan Valkjärven vedenlaadun parantaminen, sekä Valkjärven luonnonsuojelun ja maisemanhoidon edistäminen.

Vedenlaadun ja luontoarvojen lisäksi Pro Valkjärvi tähtää myös ihmisten virkistysmahdollisuuksien parantamiseen Valkjärvellä, luonnollisesti ympäristöä ja luontoa kunnioittaen. Yhdistyksen jäsenetuihin kuuluu soutuveneen ja kanootin käyttö.

Lisätietoja

www.provalkjarvi.fi

Ilpo Pölönen, pj.
[email protected]
040 830 5984

Uusimmat mielipiteet