Lepsämän päiväkodin pihapiirin väliaikaisessa koulurakennuksessa aloittaa elokuussa koulun yli sata lasta. Rakennus on jo työn alla, ja alueen asukkaat toivottavat koulun erittäin tervetulleeksi alueelle.
Nyt Lintumetsän alueen asukkaiden yhdistys odottaa myös liikenneturvallisuuteen parannuksia ja tulevan koulun piha-alueelle välttämättömiä muutoksia, jotta koulutie olisi lapsille turvallinen. Lintumetsän alueen vanhemmat ovat keskustelleet asiasta vilkkaasti.
Lepsämäntien ja Lintuparventien liikenteenohjauksessa ei ole huomioitu alueen kasvavia liikennemääriä ja erityisesti sitä, että alueen jalankulkijat ovat pääosin lapsia.
Lintumetsän ja Kalkerin alueella asuu noin 700 alle 15-vuotiasta lasta. Alueella liikkuvien lasten määrä kasvaa, ja lasten liikkuminen alueella muuttuu oleellisesti koulunkäynnin alkaessa keväällä 2020.
Lintumetsän ja Kalkerin alueen vanhemmat odottavat, että kunta ja ely-keskus tarttuvat toimeen tarmokkaasti. Kun on kyse lapsista, emme voi oppia kantapään kautta ja odottaa vahinkoja tapahtuviksi ennen parannustoimiin ryhtymistä. Koulutien turvallisuus tulee varmistaa pikaisesti koulunkäynnin alkaessa Lintumetsässä jo keväällä 2020.
Lintumetsän alueen asukkaat -yhdistys ehdottaa seuraavia parannuksia tehtäväksi alueelle:
– Ely-keskuksen vastuulla oleva tieosuus Lepsämäntiellä välillä Solbackan ratsastustalli–Luotolankuja Lepsämäntien nopeusrajoitus tulee laskea 40km/h. Tien liikennemäärä on kasvanut 5 000 ajoneuvoa/vrk, jolloin ely-keskuksen ohje suosittaa alempaa nopeusrajoitusta (ks. suojateiden maanteille rakentamisen periaatteet).
– Tieosuuden katuvalaistusta tulee parantaa nykyisestä erityisesti suojateiden kohdalla.
– Lisätään useampi lapsista varoittava liikennemerkki Lepsämäntien varteen ja selvitetään mahdollisuutta lisätä liikenneturvallisuutta täristävien keski- ja reunaviivamerkintöjen avulla.
– Suojateitä tulisi turvata korottamalla suojatiet tai asentamalla hidastetöyssyjä tiehen erityisesti Mäntytien, Käenkujan läheisen suojatien (tie 11345, tieosa 1, et 4161), Polvikallion ja Pääskyntien suojateiden kohdalta.
– Lepsämäntien ylittävien suojateiden liikennemerkkipylväisiin tulisi mahdollisuuksien mukaan asentaa vilkkuvalot varoittamaan autoilijoita.
– Lepsämäntien ylittävien suojateiden näkyvyys tulee varmistaa poistamalla kaikki pensaikot suojateiden läheisyydestä.
– Lisätään nopeusnäyttö Lepsämäntielle koulun läheisyyteen.
– Suojateiden turvallisuutta parannettaessa on kiinnitettävä huomiota tienylityskohdan pientareen turvallisuuteen. Esimerkiksi Polvikallion risteyksen läheisyydessä oleva suojatie johtaa kevyen liikenteen väylältä suoraan ojaan. Ajoradan piennar puuttuu kokonaan eikä jalankulkijalle ole turvallista väylää Polvikallion tielle.
Koulun piha-alueelle yhdistys ehdottaa seuraavia muutoksia:
– Lepsämän päiväkodin (Mäntytie 18) pysäköintialueen oikeaan reunaan tulee rajata jalankulkuväylä Mäntytieltä koululle. Lepsämäntien suunnalta yksin kävelevät lapset tai parkkipaikalle jätettävät lapset eivät voi kulkea peruuttelevien autojen seassa parkkipaikalla.
– Päiväkodin piha-aluetta ei tule käyttää läpikulkuun Mäntytieltä koululle. Piha-aidat tulee pysyä suljettuna päiväkotilasten turvallisuuden nimissä.
Kunnan teknisen keskuksen vastuulla oleville teille koulun läheisyydessä yhdistys ehdottaa seuraavia muutoksia:
– Uusi suojatie tarvitaan Kaikurinteen tienylitykseen.
– Koulun pihalle tulee tehdä jalankulku/pyöräilyreitti myös Puistoraitilta, joka kulkee hiekkakentän viertä Kaskitien ja Myrskylinnuntien kohdalla. Tätä reittiä kulkevat kouluun lapset Lintumetsän ja Hiekkatien suunnasta.
– Lintuparventielle ilman suojatietä ohjautuvat pyörätiet tulee merkitä autoilijoille varoittavin liikennemerkein.
– Lintuparventielle tulee rakentaa suojatiet Laulupuiston leikkikentän, Haikarankujan ja Kyyhkykujan kohtaan. Ellei suojateitä tehdä jokaiselle Lintuparventien ylittävälle pyörätielle, tulee kevyttä liikennettä ohjata asettamalla puomi, betoniporsas tai liikennemerkki kertomaan, että pyörätie päättyy ja ohjautuu suoraan ajoradalle. Tällä hetkellä pyörätiet ohjautuvat ajoradalle yllätyksenä sekä autoilijoille että pyöräilijöille/jalankulkijoille. Tämä aiheuttaa alueella vaaratilanteita.
Esitetyt parannusehdotukset tarvittavine liitteineen ja kuvineen on toimitettu myös Nurmijärven liikenneturvallisuustyöryhmään, kunnan tilakeskukseen, tekniseen yksikköön sekä ely-keskukseen.
Toivomme kunnalta nopeaa reagointia ja toimenpiteitä, jotta pikkukoululaisten turvallinen koulutie olisi taattu heti väistötilojen käyttöönoton alusta alkaen.
Lintumetsän alueen asukkaat ry. Kaisa Säily, hallituksen pj. Krista Kattilakoski, sihteeri Maija Koponen, rahastonhoitaja Eevi Astikainen Visa Tarikka