Mielipide: Nuorille paikka turvalliseen moottoriurheiluun

Kirjoittajan mukaan olisi tärkeää saada nuorille turvallinen mopoilupaikka. Emma Heinonen

Lukijalta

Viime aikoina on puhuttanut teinien ja nuorten aikuisten tapa ajaa holtittomasti kiinteistöjen parkkipaikoilla sekä muilla julkisilla paikoilla. Ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu jopa viranomaisten puuttumista asiaan, mitä on perusteltu muiden ihmisten turvallisuuden takaamisella.

Kuitenkin on otettava huomioon, että mopoilla ja autoilla ajaminen antaa nuorille muuta ajanvietettä kuin huumaavien päihteiden käyttö ja julkisilla paikoilla häiriköiminen. Monille mopo, kevytmoottoripyörä tai auto on mukavaa ajanvietettä, josta voi ajan kanssa kehittyä pitkäaikainen harrastus tai jopa ammatti.

Moottoriurheilu on myös mainio tapaa hankkia uusia tuttavuuksia, mikä on entistä tärkeämpää nyt, kun syrjäytyminen on kasvava ongelma yhteiskunnassamme. Siksi onkin tärkeää, että turhan valittamisen sijaan yritettäisiin keksiä joitakin kaikkia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja.

Tietenkään tarpeeton vaaratilanteita aiheuttava ajaminen ei ole ihanteellista kenenkään mielestä, tavallisten ihmisten tai moottoriurheilijoiden. Ongelma voisi kuitenkin poistua, jos Nurmijärvelle järjestettäisiin tapahtumia, joissa vapaa rellestäminen olisi sallittua, tai vielä parempaa paikka, jossa keulimisen kaltaisia aktiviteetteja voisi toteuttaa vuoden ympäri.

Käyttötarkoitukseen sopivia paikkoja löytyy Nurmijärveltä runsaasti, joten tilan löytäminen ei varsinaisesti olisi mikään ylitsepääsemätön este.

Olisi siis kaikkien etujen mukaista, jos nuorille annettaisiin mahdollisuus toteuttaa itseään siten, ettei aiheuttaisi vaaratilanteita. Näin on myös tehty muissa kunnissa hyvin tuloksin.

Akseli ja Sandra

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu