Mielipide: Jäähallin pysäköintipaikalla toteutetaan moottoriurheiluhaaveita

toimitus

Onko Klaukkalan jäähallin pysäköintipaikka hyväksytty nuorison moottoriurheiluhaaveiden toteuttamispaikaksi?

Kesäaikaan siellä harjoitellaan keulimista mopoilla ja kevytmoottoripyörillä ja nyt lumen tullessa kokeillaan autoilla ja mönkkäreillä driftaustaitoja. Pitääkö jonkun lapsen jäädä alle, ennen kuin asiaan puututaan? Hallin ja pysäköintialueen välillä kulkee jatkuvasti ihmisiä ja joukkueiden jäsenet hölkkäilevät alueella paljon.

Olen illasta toiseen nähnyt, kun paikalla ajetaan aivan hupitarpeessa kovaa vauhtia pysäköityjenkin autojen välissä. Tällainen olematon virkavallan kyky puuttua asiaan antaa jo käsityksen, että tällaista on ihan ok tehdä.

Muutenkin vaikuttaa varsin erikoiselta touhulta nykyisessä nuorten ilmastonmuutosympäristössä. Kaikki hallia käyttävät tietävät kyllä mistä on kyse. Käykääpä virkavaltakin joskus edes katsomassa jäljet.

Mark Summit

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  2. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  3. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  4. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  5. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  6. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  7. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  8. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  9. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  10. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  11. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  12. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  13. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  14. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  15. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  2. Yleinen moka parvekelasien pesussa voi pilata koko lopputuloksen – Ammattilainen listasi 5 vältettävää virhettä
  3. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  4. Valokuvaamo ja hieroja saman oven takaa – ystävykset tarvitsivat yrityksilleen tilat ja päätyivät yhteisiin: "Työskentelemme vuorotellen"
  5. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  6. Nämä Nurmijärven leikkikentät kannattaa katsastaa – katso kuvat kaikilta leikkikentiltä
  7. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  8. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  9. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  10. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  11. Avoimet puutarhat -tapahtumaan mukaan lähteneessä Pellonreunan puutarhassa ei kitketä eikä kastella – "Helpottaa, kun ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä suunnitelmaa"
  12. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  13. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  14. Mäntysalon koulun piha kokee muodonmuutoksen – tulossa uusi koriskenttä, pingispöytä, kuntoiluvälineitä...
  15. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.