Mielipide: Paljon tekstiä, olematon sisältö – vastaukseni Keusoten päättäjille

Kuvituskuva JOHANNA ERJONSALO

Matti Luokola

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän vastaus (NU 18.4.20) mielipidekirjoitukseeni oli tyypillistä konsulttijargonia ja virkamiesten ”luennointia” kaikista hyvistä asioista, mitä sotekuvioissa voi tulla esille. Paljon tekstiä, mutta olematon sisältö.

Vastauksesta ei käy selville, mistä milloinkin on kysymys, eikä kerrota, mihin faktoihin tai tarkasteluihin pohdinnat perustuvat. Keu-sote kirjoittaa pystyvänsä turvaamaan alueella asuvien kuntalaisten dynaamisten sotepalveluiden laadun ja saatavuuden, tunnistamaan asiakkaiden tarpeet ja luomaan näkymän tulevaisuuden palvelutarpeista hillitsemään kustannuksia.

Tämä kielii liiketoiminnan kehittäjänä ikänsä työskennelleelle vahvasti siitä, että koko yhtymäjohto ja Keusoten kuntapäättäjäorganisaatio tarkastelevat tilannetta ensisijassa ”suorittajanäkökulmasta” eli tekemistasolla. Raha ja vuodesta toiseen toistuvat kymmenmiljoonaluokan budjettiylitykset kunnissa näyttävät olevan pääsyy nyt aloitettuun kehittämiseen. Varsinainen asiakaspalvelunäkökulma puuttuu.

”Palveluverkkosuunnitelma” on muotisana, johon Keusotessa ja meillä Nurmijärvelläkin vedotaan. Suunnitelma ei nimestään huolimatta takaa palvelua mitenkään, jos sitä ei osata tehdä oikeista lähtökohdista, realistisella aikataululla ja sellaisilla menettelytavoilla, jotka ovat tavallisen kuntalaisenkin kannalta ymmärrettäviä.

Tärkeää on kertoa jo kyselyvaiheissa, mihin lopputulokseen ollaan pyrkimässä, kuinka nopeasti ja ennen kaikkea, minkälaiseen tulevaisuuteen? Mitä konkreettisesti tapahtuu palveluille?

Tämä palveluverkkokehittäminen tapahtuu operatiivisella tasolla ja niin Keusoten johtajan Pirjo Laitinen-Parkkosen kirjoituksessa kuin Keusoten hallituksen jäsenen Sirkka Rousun (sd.) kolumnissa (NU 18.4.) luvataan, että siitä päätetään touko–kesäkuussa 2020.

Se, millaiseksi perusterveydenhoidon toteuksen jo vuosia sitten kaavailtu valtakunnallinen lähipalvelujen palvelurakenne on hahmoteltu, on aivan päinvastainen kuin minkä Keusote on nyt aikeissa toteuttaa. Keusote aikoo keskittää palvelut vain kuudelle terveysasemalle nykyisen 10 sijasta. Samalla pienempiä palveluita, kuten esimerkiksi tarvikejakelut, jää Postin palvelun varaan. Muita palveluja aiotaan tietojeni mukaan lopettaa asteittain virkamiespäätöksinä.

Tämä Keusoten ”yhdenmukaistamismalli” rikkoo kunkin kunnan omista lähtökohdistaan pitkään hiomat, kullekin kunnalle järkeväksi koetut palvelu- ja terveysasemarakenteet. Aikataulukin 2021–2023 on epärealistinen, kun valtakunnallinen mallikin on edelleen hämärän peitossa ja Keusoten nykyinen malli vielä päinvastainen. Olemmehan kaikki seuranneet sotesekoilua jo kohta vuosikymmenen ajan, eikä näytä edelleenkään vakuuttavalta?

Tästä prosessista puuttuu strateginen tulevaisuusnäkökulma ja kytkentä valtakunnantason tavoitteisiin.

Nurmijärven ja Tuusulan tilanne vastaa juuri sitä kolmen terveysaseman rakennetta ja niitä palvelutavoitteita, johon valtakunnallinen sote on alkujaan tähdännyt.

On muitakin keinoja parantaa tuotantotehokkuutta kuin keskittäminen tai terveysasemien vähentäminen. En ole nähnyt yhtäkään palvelualuekohtaista selvitystä, vaikutusarviointiraporttia tai vaihtoehtolaskelmia kuntakohtaisesti tai edes Keusote-kokonaisuudesta.

Väistämättä tulee mieleen, että nyt ollaan tuomassa vanhoihin, syksyllä 2019 tehtyihin epärealistisiin aikatauluihin vedoten päätettäväksi asioita, joista päättäjillä ei tällä hetkellä edes ole analysoitua tietoa, eikä edellytyksiä tehdä perusteltuja päätöksiä. Tällaisella aikataululla päättäjille lyödään eteen valmis päätösesitys, jonka perusteisiin ja vaikutuksiin ei ole edes ollut mahdollisuutta perehtyä.

Keusoten suunnitelmista ja niiden perusteluista tehtävä tiedon jakaminen on varsin epäselvää. Esimerkiksi koronan aiheuttamat poikkeusjärjestelyt sotkeentuvat muihin tiedotteisiin ja samanaikaisiin keskittämissuunnitelmiin ja aiheuttavat kaikkien kuntien asukkaissa pelkoa ja hämmennystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu